Uudessa muotissa esiintynyt Iirot kaatoi ÅIFK:n

20.2.2012


Maalit merkittiin 3-2-voitossa Joona Vainiolan, Kimmo Hörkön ja Kristian Gustafssonin nimiin.

 Pallo-Iirojen ja ÅIFK:n harjoitusvääntö oli vauhdikas ja hyvä halliottelu, joka tiiviillä kentällä tarjosi tunteikkaita kamppailutilanteita ja kosolti maalipaikkoja. Kotijoukkueen puolustusosasto oli miehitykseltään varsin repalainen, joten päävalmentaja Pasi Lehtonen oli loihtinut mielenkiintoisen italialaistyyppisen kolmen miehen alakerran. Vasile Marchis sai rinnalleen Nico Rinteen ja Antti Horjanheimon.

Uusi muodostelma aiheutti sen verran hetkellistä epätietoutta, että ÅIFK:lle aukeni ensimmäisellä jaksolla paikat upottaa pallon kahdesti Mikko Laaksosen vartioimaan iirorysään. Nuo kaksikaan maalia eivät kuitenkaan siivittäneet vierailijoita johtoasemassa taukoryypylle.

Åbon ensimmäisen osuman kuittasi salakavalasti takatolpan varjoista Joona Vainiola. Aasian hiekkarantojen lämmöstä hyvässä iskussa keltaiseen univormuun palannut Vainiola osoitti välittömästi, että idässä ei kumottu vain margariittoja vaan treenattiin rautaisesti tulevaa kautta varten. Villeimmät kakadut lauleskelevat Vainiolan matkaseurueineen rakentaneen bambusta oman punttisalinkin. Mene ja tiedä.
 

Gustafsson jyräsi ratkaisun

Iirojen toisen osuman kajautti sivusukkaan kippari Kimmo Hörkkö. Hörkkö näytti muutenkin jälleen esimerkkiä keskikentällä. Hän vyöryi kaksinkamppailuihin sellaisella tahdolla, että se kuuluisa kypärä tärisi katsomon puolellakin.

Toinen puoliaika kulki vahvemmin Iirojen otteessa ja maalille vaihdettu Iiro Koski saikin keskittyä lähinnä nostelemaan shortsejaan. Kotijoukkue vapautui hiihtolomalle voittoisissa tunnelmissa, kiitos tryout-hyökkääjä Kristian Gustafssonin. Nälkäinen kärkimies käytti luojan hänelle suomia mittoja hyväkseen ja suorastaan jyräsi maalilla pomppineen flipperipallon oikeaan osoitteeseensa.

Loppulukemat IIroille siis 3-2. Seuraavan kerran Pallo-Iirot palaa astiaan maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Suomen Cupin merkeissä. Näillä näkymin raumalaissikermä matkustaa sunnuntaina 4.maaliskuuta KPS:n vieraaksi Kokkolaan.