Iirot nousi takaa ohi Närpiössä

19.3.2012


Pallo-Iirot jatkoi voittokulkuaan lauantaina Närpiössä kaatamalla Närpes Kraftin lukemin 2-4 (2-0).

Pallo-Iirojen ja Närpes Kraftin välinen kamppailu alkoi raumalaisittain jääkylmällä suihkulla. Kraft takoi ensimmäiseen kahdeksaan minuuttiin kaksi maalia ja sai Iirojen ilmeet vakaviksi.

Selvittyään shokkialusta P-Iirot pääsivät hieman paremmin peliin mukaan. Ottelun oikeudenjakaja tarjosi kavennusmahdollisuutta, kun Juho Patola kaadettiin rangaistusalueen kulmalla. Rankkarivastuun pelissä kantanut oikean laidan pikajuna Antti Horjanheimo laukoi kuitenkin pallon vasemmalta ohi. ”Horja” paketoi samalla kauden rankkariurakkansa.

Puoliaikaa siirryttiin viettämään lukemissa 2-0.

Rinnalle ja ohi

Pallo-Iirot tuli selvästi valmiimpana toiselle puoliajalle ja ensimmäisellä puoliskolla nähty hermostuneisuus alkoi kadota raumalaisten otteista. Parantunut pallovarmuus alkoi tuottaa tulosta myös tulostaululla. Iirot vyörysi kotijoukkueen maalille kerta toisensa jälkeen ja ainoastaan pelipaidan väri erotti Iiro-miehistön FC Barcelonasta, sen verran iloisesti syöttötyöskentely toimi. Toinen puoliaika toikin mukanaan neljä maalia P-Iiroille. Maaliverkkoja heilutti Robin Urmson kahdesti, Mikko Valtanen ja Juho Hyysalo osuivat kumpikin kerran.

Pallo-Iirojen pelit jatkuvat ensi sunnuntaina Jyväskylässä Suomen Cupin 5. kierroksen ottelulla Jyväskylän Seudun Palloseuraa vastaan.