Pallo-Iirot kaatoi puhtaasti VG-62:n

20.12.2011


Iirot avasi talven harjoituspeliurakkansa tyylikkäällä 4-0 (2-0)-voitolla Naantalin VG-62:sta. Maalintekovastuuta kantoi Iirojen nuori kaarti.

Paikallisessa mediassa pähkäiltiin muutama viikko sitten Pallo-Iirojen tulevaisuutta ja sitä, onko seuralla riittävän hyviä junioreita paikkaamaan kokeneita runkopelaajia jatkossa. Päävalmentaja Pasi Lehtoselta näytönpaikan VG-62:sta vastaan saaneet juniorit iskivät pöytään painavan vastalauseensa tulittaen kaikki kotijoukkueen osumat.

Maalit kirjattiin Kristian Gustafssonin, Antti Elon, Mikko Valtasen ja Aake Rapalan tiliin. Komealla puskumaalilla maalikarkelot aloittanut Gustafsson on edustusjoukkueessa try outilla kevääseen.

Valtanen ja Elo ovat treeniringissä Lehtosen katsastettavina ja Rapalalle näyttöpaikka oli ensimmäinen edustuksessa.
 

90-luvun näytöstä

Ylipäätänsä kokoonpano muodostui J-P Savolaista ja Vasile Marchisia lukuunottamatta 1990-luvulla syntyneistä pelaajista.

- Hienoa tietenkin nähdä, että nuoret sällit vastaavat huutoon. Heidän tehtävänsä on nyt yrittää aiheuttaa minulle mahdollisimman paljon päänvaivaa, päävalmentaja Lehtonen hykerteli.

ÅIFK:n parilla pelaajalla vahvistettu VG tarjosi nuorekkaalle Iiroille mukavan vastuksen. Paikoitellen naantalilaiset pyörittivät palloa mallikkaasti Iiroissakin ohikiitävän hetken pari talvea sitten käväisseen Behar Cimilin johdolla. Varsinaista hätää kotijoukkueella ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut.

Antti Horjanheimon, Eetu Setäsen, Vasile Marchisin ja Verneri Salmisen muodostama puolustuslinja hoiteli tehtävänsä tarpeeksi rutinoituneella otteella ja turvasi Iirojen maalilla Mikko Laaksoselle ja Jere Narkolle nollat mieheen. Marchis ja Setänen intoutuivat palkitsemaan Salmisen ja Horjanheimon nousuja muutamalla varsin herkullisella ristipallolla.
 

Tammikuussa takaisin - ilman Vahantoa

Lehtonenkin lienee katsellut niitä innolla, sillä hän peräänkuuluttaa joukkueeltaan monipuolisuutta hyökkäyspeliin, vaikka perusidea nurmea pitkin eteneekin.

Lehtonen tuskin odottikaan täydellistä esitystä nuorelta joukkueeltaan tässä vaiheessa talvea. Melko tyytyväisenä Lehtonen kuitenkin kinkun syrjään saa kiinni iskeä, vaikka toisella puolella huolimattomuus aiheuttikin valmennukselle muutaman ylimääräisen sydämenlyönnin.

- Tästä on mukava lähteä omatoimiselle jaksolle ja joulun viettoon. Voitto jättää kuitenkin yleensä hyvän fiiliksen. Liikaa silavaa ei sovi mieheen upota, sillä kuntotestit kummittelevat heti tammikuun alussa, Antti Horjanheimo muistutti.

Talviharjoitteluhallin käytävillä vahvistui myös tieto Sami Vahannon jatkosta. Hän ei jatka Iirojen edustusjoukkueessa kaudella 2012.