Iirojen paketti pikkuhiljaa kokoon - Hörkkö ja Tuomala jatkavat

10.11.2011


Pallo-Iirot on solminut viisi jatkosopimusta. Joukkueen piirteet alkavat hahmottua jo marraskuussa.

Pallo-Iirot on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset Kimmo Hörkön, Jani Tuomalan, Eetu Setäsen, Verneri Salmisen ja Mikko Laaksosen kanssa.

Iirojen viime kauden parhaana pelaajana palkittu Hörkkö mietti uransa jatkoa, mutta löysi päävalmentaja Pasi Lehtosen kanssa itselleen istuvan ratkaisun jatkaa peliuraansa. Päätös oli Lehtoselle suuri helpotus, sillä monikäyttöistä taistelun ruumillistumaa olisi ollut erittäin vaikea korvata.
 
Hörkön vapaa-aika ei kulu lepolassessa
 
Viime kausien itseoikeutettu Iirokapteeni toivoisi vuorokauteensa lisää tunteja.
 
- Pelaamisen lisäksi aikaa vie valmentaminen. Tällä hetkellä on käynnissä myös talonrakentaminen ja aikaa täytyy löytyä myös perheelle. Saimme kuitenkin sovittua Pasin kanssa sorvattua sellaisen diilin, että pelaamisen jatkaminen tuli mahdolliseksi, Hörkkö valottaa.
 
- Myös se, että kauden tavoite on selkeästi nousta Ykköseen houkutti. Haluan olla mukana, kun Iirot palaa oikealle tasolleen Ykköseen.
 
Hörkkö pelasi viime kaudella Iirojen keskikentällä 24 ottelua, joissa hän iski seitsemän maalia ja antoi kuusi maalinjohtanutta syöttöä.
 
”Hyvähenkinen porukka, tavoitteet korkealla”
 
Pallo-Iirojen maalinsuuta sementoiva Tuomala pelasi viime kaudella ainoana kaikki 26 ottelua keltapaidassa. Mikko Laaksonen jatkaa Tuomalan haastajana.
 
- Koossa on hyvähenkinen porukka, jolla on tavoitteet korkealla. Tunsin, että mulla on vielä annettavaa joukkueelle. Valmennustyö Iiroissa on ollut mielenkiintoista ja voi olla, että työt jatkuvat uran jälkeen sillä puolella. Siksi senkin homman jatkuminen on hienoa, Tuomala pohdiskelee.
 
Valmentaja Lehtonen painottaa Hörkön ja Tuomalan sopimuksien merkitystä koko seuran kannalta.
 
- Jani jatkaa maalivahtivalmentajana ja hänen työnsä on saanut paljon kiitosta. Hän on myös varmaotteinen ja luotettava maalivahti, johon puolustus voi luottaa.
 
- Kimmon esimerkki valmentajana, sekä harjoituskentällä on valtavan tärkeä. Hän on yksi koko seuran tärkeimpiä henkilöitä, Lehtonen suitsuttaa.
 
Toppariosastolla peliajasta taistelevilta Setäseltä ja Salmiselta löytyy juniorimaajoukkuetaustaa. Lehtonen odottaa 91-syntyneeltä kaksikolta hyppyä seuraavalle tasolle.
 
- Loukkaantumiset ovat nyt toivottavasti historiaa ja pääsen näyttämään itselleni ja valmentajalle, että täältä tullaan vielä. Työteko maistuu juuri nyt hunajalta, joten on hienoa, jos pystyn herkutellen murtautumaan jälleen avauskokoonpanoon, Setänen sanailee. 
 
Neljä miettii ratkaisuaan
 
Jatkosopimuksien lisäksi Kristian Gustafsson liittyy Kakkoseen valmistautuvan joukkueen harjoitusrinkiin try out-sopimuksella, jonka jatkamista tarkastellaan uudelleen keväällä.
 
Sen sijaan kakkosvalmentaja Saku Peltosen, Juho Torkkelin, Sami Vahannon ja Kasper Nyholmin jatkot ovat vielä auki. Viime kaudella mukavasti peliaikaa saanut Roope Raunio ei jatka joukkueessa
 
- Tämän nelikon jatkopäätöksien jälkeen katsotaan tarvitaanko uusia pelaajia. On todennäköistä, että tulee vielä 1-2 pelaajaa, jotka puhuvat suomea, Lehtonen sanoo.