Patolan hattutemppu kaatoi TPV:n

14.6.2011


Kakkosen B-lohkon maalipörssin toisena komeileva Juho Patola on iskenyt jo 9 osumaa. Noista kolme riitti takomaan Tampereen Palloveikot nurin ja pitämään Iirot vahvasti kärjen vauhdissa.

Patolan huippuottelu sattui sopivasti paikkaamaan kapteeni Kimmo Hörkön poissaoloa. Nivusvaivoista kärsivä Hörkkö olisi valmentaja Pasi Lehtosen mukaan hätätilanteessa pelannut, mutta sellaista hätää ei koskaan tullut.

Vaikka pallo on alkanut löytää tiensä verkkoon, Iirojen puolustuslinjakin parantaa peli peliltä. Topparipari Verneri Salminen - Vasile Marchis oppii koko ajan tuntemaan toisiaan paremmin. Iiro Aallolla on oikeutetun kiveenhakattu paikka vasemmalla laidalla, mutta myös Kasper Nyholm oikealla on yllättänyt ja kerännyt Äijänsuon asiantuntevan yleisön kehuja.

- Mielestäni TPV-pelin ekalla jaksolla molemmilla oli paikkansa. Me saimme onneksi sen ensimmäisen maalin, Ronaldinhon jalanjäljilläkin tassutellut toppari Salminen kertasi Nico Rinteen läpisyöttöä, josta Patola teki Iiroille 1-0-taukojohtoon oikeuttaneen osuman.

Kukkasella hyvä sisääntulo

Toisen puoliajan käännekohdaksi Salminen näki Ville Kukkasen vahvan sisääntulon keskikentälle.

- Olimme puoli tuntia alakynnessä, vaikkei vastustaja oikein vaarallisiin paikkoihin päässytkään. Mutta kun "Kuhi" tuli keskikentälle pelaamaan helppoa ja rauhoittavaa syöttöä, ei meillä lopulta ollut ongelmaa saada matsista irti kolmea pistettä, Salminen jatkoi.

Patola pääsi ottelun lopussa vielä kaunistelemaan loppunumeroita kahdella maalilla. Oivalliset syötöt tarjoilivat Roope Raunio ja loistollaan reservin ottelussa Porissa minuutteja itselleen ansainnut Joona "Presidentti" Vainiola.

Pasi Lehtonen tiivisti Iirojen valmennuksen ajatuksia.

- Pohjimmiltaan tämä on raakaa tulosurheilua, joten siinä mielessä 3-0-voitto täyttää täydellisesti tavoitteet.

- Olen kuitenkin mies jolla on kriittiset silmät. Kotona pitäisi lyssähtää sohvalle, nostaa jalat pöydälle ja nauttia voitosta. Minä mietin kuitenkin, miten voisimme kehittää omaa peliämme vielä paremmaksi. Esitys oli ok, muttei mitenkään loistokas. Meillä on edelleen paljon varaa kehittyä joukkueena, Lehtonen sanaili.