Torstaina TuTo Turussa, sunnuntaina BK-46 kotona

31.5.2011


Iirojen ottelut Kakkosen B-lohkon kärkikuhinoissa jatkuvat kahdella matsilla tällä viikolla. Viikon jaksoon on luvassa jälleen tiukka kolmen matsin rypistys.

Turussa nähdään nousevan nimen ja vanhan ketun kohtaaminen valmennusmaailmassa. Raumallakin vaikuttanut ja liigassa valmentanut Hannu Touru on tässä tapauksessa se vanha kettu. Touru vaikuttaa tätä nykyä TuTon ruorissa. Mahdollinen tulevaisuuden nimi taas saattaa olla Iiro-piiskuri Pasi Lehtonen, joka haastaa Tourun taktisessa taistossa.

Lehtosella alkaa tuohon TuTo-taistoon olla palikat kohdillaan, kun Iirojen sairastuvan hoitajat saavat pelata toimettomana Kimbleä. Iiro Aallon pääsy peliin on hieman auki pitkätukkaisen pakin työkiireiden vuoksi, mutta viime ottelusta sivussa olleen Antti Horjanheimon pitäisi päästä peliin maanpuolustuskiireiltään.

Turussa on jaossa sarjataulukon kannalta huipputärkeitä pisteitä. Sarjan kuusi kärkijoukkuetta mahtuvat kahden pisteen (!) sisään. Lisäksi TuTon pistejano sarjan häntäpäässä on kova. Nippu saalisti ensimmäisen voittonsa SalPaa vastaan viime kotipelissään ja on kotonaan ylipäätänsä vaarallinen. Myös mahdolliset Inter-avut saattavat vahvistaa joukkuetta yllättäen.

Sunnuntaina vastassa voittamaton

Kävi Turussa miten kävi, kauaa ei Iiroilla ole aikaa tulosta juhlia tai märehtiä. Jo sunnuntaina Äijänsuolle saapuu JäPS:n ohella vielä ilman tappiota oleva BK-46 Karjaalta. Tosin nuo joukkueet kohtaavat keskiviikkona Karjaalla, joten silloin jommankumman sarakkeeseen saattaa tulla ensimmäinen tahra. Vielä tiistaina BK oli päästänyt lohkossa vähiten maaleja, vain neljä. Lisäksi joukkue on tulikuuma ja kaatoi viimeksi Ilveksen Tampereella.

- Nyt pelaajilta kysytään sisua ja taistelutahtoa tiukkaan viikkoon. Tosin valmennuksenkin on nyt osattava muokata kokoonpanoa niin, että jalat pysyisivät mahdollisimman raikkaana, Lehtonen pohti.

BK:n mielenkiintoisimpiin pelaajiin kuuluu viime kaudella HIFK:sta nousun kynnyksellä itsensä ulos tuittuillut Mathias Astrada. Monet väittävät pelimiehen taitojen riittävän Veikkausliigassakin.

- Tietysti tuollaiset nimet huomioidaan, mutta toisaalta meillä on oma pelitapamme, johon uskomme. BK ei ole yhden miehen joukkue, kuten tiukka puolustus kertoo, eikä meidänkään sotamme yhtä miestä kaipaa, Lehtonen lopetti päättäväisesti viitaten Iiro Aallon mahdolliseen puuttumiseen.