Iirot LoPan kustannuksella kärjen kantaan

31.5.2011


3-0-kotivoitto lohjalaisista nosti Pasi Lehtosen tiimin tasapisteisiin sarjakärki ÅIFK:n kanssa. Pari maalia huonompi maaliero erottaa Iirot vielä piikkipaikasta.

Loppunumerot LoPaa vastaan antavat tällä kertaa hieman vääristyneenkin kuvan pelitapahtumista, hyvä kuitenkin niin. Iirot oli toki hallitsevampi osapuoli, mutta hyökkäyspeli olisi voinut enemmänkin paikkoja suoltaa ja myös verkko olisi saanut pöllähtää muutaman kerran lisää.

Iirot sai vapauttavan avausmaalin ensimmäisellä puoliajalla, kun Kimmo Hörkkö taiteili itsensä laidasta keskelle ja vapautti loistavalla syötöllä Juho Patolan läpiajoon. Ensimmäinen Patolan karkumatka oli päättynyt Interistä lainassa olleen maalivahti Eemeli Reposen jalkoihin, mutta toinen kerta toden sanoi, eikä Patola enää erehtynyt.

LoPan puolustus sinnitteli Veli-Pekka Nurmen äänekkäällä tuella aina toisella jaksolle. Pyristelyn päätti 2-0-osuma, jonka Patola nikkasi helposti takatolpalta, kun Juho Torkkeli oli paukauttanut kierteisen kulman hänen nuppiinsa. Iirojen kolmannesta vastasi Äijänsuon oma Eric Abidal, Nico Rinne, joka pamautti nahkakuulan Suomen huonointa tekonurmea viiltäen takapesään.

Lehtonen mietteliäänä voitosta huolimatta

Valmentaja Pasi Lehtonen kiirehti kuitenkin muistuttamaan esimerkiksi LoPan neljästä läpiajosta.

- Pelissämme oli toki hyvääkin ja saatu voitto täyttää tavoitteen. Toisaalta kun puolustimme, niin keskisektorillamme oli ongelmia, joista nuo läpiajotkin kertovat. Kiitos Jani Tuomalan ja Onnettaren, LoPa ei saanut maalia, Lehtonen pohdiskeli voitosta huolimatta hieman vakavana.

Valmennus joutui hieman rukkaamaan keskialuetta uuteen uskoon toisella puoliajalla. Ensin sisään tuli Jonas Nyholm ja hetki sen jälkeen Kimmo Hörkkö tiputettiin kärjestä tukkimaan keskialuetta. Se tuntui vihdoin tepsivän.

- Neljännen läpiajon jälkeen oli jo pakko reagoida tiputtamalla Kimmo pohjalle. Olen painottanut paljon oman pallollisen pelimme juttuja. Voi olla, että siinä sivussa keskittyminen perusasioihin, kuten puolustamiseen, on jäänyt hieman vähemmälle huomiolle, Lehtonen mietti.