Reservin Via Dolorosa jatkuu

25.5.2011


Iirojen reservijoukkueen tappioputki ei napsahtanut poikki sarjajumbo PS-44:ää vastaan. Reservin taukojohto kuivui Äijänsuolla 1-3-tappioksi.

Ottelun alku oli raumalaisittain lupauksia herättävä. Peli oli jälleen kohtuullisessa kuosissa ja Saku Peltosen ylänurkkaan napsahtaneella vapaapotkulla oli varsin vapauttava vaikutus. Viime peleissä maalinteko on ollut reserville tervanjuontia ja maalittoman kauden päättyminen antoi lupauksia pistelisäyksestä.

Reservi menetti otteensa puolen tunnin jälkeen, mutta onnistui tuurilla ja taidolla taistelemaan itsensä johdossa tauolle. Sami Vahanto syötti käärmeliemensä, mutta sinnittely kantoi vain 70 minuutille asti. Väsähtynyt ja virhesumaan sortunut reservi joutui antautumaan PS:n musertavan viisiminuuttisen edessä.

Valkeakoskelaiset takoivat viidessä minuutissa kolme maalia, joista voittomaali runnottiin sääntöjen rajamailla verkkoon ja selkärangan katkaissut kolmas osuma oli varsin komea vapari 16 metristä yläpesään.

Reservin asioita järjestelevälle ylimmälle johdolle kasvot antava Janne Matinen vetäytyi ottelun jälkeen jälleen mediahiljaisuuden harmaan hunnun alle. Matinen kommentoi ottelua heilauttamalla turhautuneen prinsessamaisesti siroa kättään. Paine on kova paitsi kentällä myös valmennuksessa ja joukkueenjohdossa. Pelejä on tosin runsaasti jäljellä, mutta itseluottamusta nostava voitto olisi syytä ottaa mahdollisimman nopeasti.

- Kaikille lienee selvää, että sota sarjapaikasta on nyt viimeistään alkanut, nälissään ja uupuneena Äijänsuolta poistunut Matinen tyytyi kovan prässin tuloksena tokaisemaan.