Reservi hukkasi mahdollisuuden pisteille

18.5.2011


Tamperelainen FC Tigers käytti hyväkseen Iirojen reservijoukkueen virheet ja vei Raumalta mukanaan kaikki kolme pistettä.

Kaikki eväät ja mahdollisuudet tarjottiin kultalautasella reservijoukkueelle, mutta varsinkin ensimmäisellä puoliajalla esitetystä mallikkaasta pelistä huolimatta tuloksena oli jälleen tappio. Tuo tappio sysäsi reservin jo kolmen ottelun häviökierteeseen, joka on painanut hyvin aloittaneen joukkueen putoamistaiston syövereihin.

- Olivat esitykset välillä kuinka hyviä tahansa, niin on kylmä fakta, että emme ole tehneet maalia yli kolmeen ja puoleen ottelun, huoltoasioiden ylimmässä johdossa vaikuttava Janne Matinen laskeskeli pettyneenä.

Matinen jäi ajoittaisesta pallollisesta hallinnasta huolimatta kaipaamaan suoraviivaisuutta ja tehokkuutta hyökkäyspäässä. Hallinta ei jalostunut laadukkaiksi tilanteiksi, oikeastaan keskinkertaisetkin tilanteet olivat melko kortilla Joona Vainiolan kaukolaukausta ja Hannu Lehtisen lähietäisyydeltä sutimaa kyseenalaisesti paitsioksi vihellettyä maalia lukuunottamatta.

Varsinkin toinen maali halpa

Vierasjoukkue meni ensimmäisen jakson loppuhetkillä 0-1-johtoon Petri Toivosen päätettyä mallikkaan vastahyökkäyksen reppuun. Maalin syntymistä edesauttoivat viime peleissä reservin perisynniksi muodostuneet huolimattomat pallonmenetykset ja harhasyötöt.

- Ja kyllähän jää myös kaipaamaan, että puolustatettaessa mentäisiin tilanteisiin niin, että kypärä tärisee ja turhanpäiväiset sokkozipit jätettäisiin Euroopan viheriöille, Matinen lisäsi.

Toisen jaksoon alkuun FC Tigers ja Toivonen saivat halvasti toisen maalinsa, kotijoukkueen heitettyä rajaheiton alaspäin maalivahdille ja tilanteen päätyttyä sekoilun jälkeen helppoon Toivosen läpiajoon kohti tyhjää maalia. Tuosta lamaannuttavasta osumasta reservi ei enää toipunut taistelemaan tosissaan pisteistä.

- Huono jakso pitäisi saada nyt poikki ja pisteitä pussiin, koska täytyy muistaa, että varsinkin myöhään syksyllä on vielä edessä otteluita, joissa edustuksen avut eivät ole käytettävissä. Niitä pelejä junioreiden olisi mukava pelata ilman karvaista putoamispeikon mörrikkää selässä, Matinen jatkoi totuuksien jyrisemistä.