Pallo-Iirot päätyi tasalukemiin TPV:n kanssa

15.2.2011


Pallo-Iirojen edustusjoukkue pelasi viime lauantaina tasan 1-1 (0-0) Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan Raumalla.

Ottelun lopputulos oli varsin oikeutettu tasaisen, mutta välillä varsin sekavien vaiheiden jälkeen. Kotijoukkue lähti otteluun päävalmentaja Pasi Lehtosen kokeilumielisellä taktiikalla, joka tuotti ajoittain hyviä nopeita hyökkäyksiä TPV:n kenttäpäätyyn. Iiroilla oli avauspuolikkaalla muutama hyvä tekopaikka tehdä johtomaali, joista paras aukesi kärjessä aloittaneelle Kristian Gustafssonille. Myös Gustafssonin kärkiparina aloittaneella Janne Tahvanaisella oli pari maistuvaa maalintekopaikkaa avauspuolikkaalla.

Toinen puolisko jatkui tasaisissa merkeissä ja loppua kohden molemmissa päädyissä nähtiin jokunen tilanne joka olisi voinut johtaa ottelun avausmaaliin. TPV siirtyi 0-1 johtoon 71.minuutilla, kun hyvän ottelun tamperelaisten vasempana puolustaja pelannut Juuso Tuovinen laukoi läheltä alanurkkaan ohi Iirojen maalia vartioineen Iiro Kosken. Ottelu näytti jo päättyvän tamperelaisten voittoon, mutta viisi minuuttia ennen loppua kotijoukkueen Juho Hyysalo pääsi puskemaan tasoituksen. Esityön kotijoukkueen tasoitusmaaliin teki erittäin hyvän ottelun pelannut Antti Horjanheimo. Isäntien tasoituksen jälkeen vierailla oli vielä lopussa tuhannen taalan tekopaikka, mutta Juuso Ollikainen ei saanut avopaikasta puskettua vieraille voitto-osumaa. Päävalmentaja Lehtonen oli tyytyväinen tasonnostoon PoPa-ottelusta ja luotujen tekopaikkojen määrästä, mutta viimeistelyssä oli parantamisen varaa. Seuraavaksi Lehtosen suojatit kohtaavat SalPan tulevana lauantaina. Ottelu alkaa talviharjoitteluhallissa klo 14.