Iiroille kotivoitto Sinimustista

3.9.2010


Pallo-Iirot voitti koleahkossa syysillassa Sinimustat lukemin 1-0. Ottelun ainokaisesta vastasi Howard Wong.

Pallo-Iirot - Sinimustat 1-0 (0-0)
Wong 88' 

yleisöä: 181

Pallo-Iirot lähti otteluun hieman varamiehisenä kun avauskokoonpanon vakiokasvoista poissa olivat Kimmo Hörkkö, Saku Peltonen ja Iiro Aalto. Tämä avasi kuitenkin nuoremmille raumalaisille näytöpaikan ja avaukseen nousikin Antti Horjanheimo, Verneri Salminen sekä Peetu Peltonen. Kapteenin nauha pujotettiin viimeisen ottelun Iirojen paidassa tällä kaudella pelanneen Antti Koskisen massiivisen hauiksen ympärille. Antti suuntaa Itävaltaan kartuttamaan paikallista tietoutta kauppatieteiden alalta. Vaihto-opiskelu vuoden aikana pelaaminenkin on mahdollista, mutta toistaiseksi vain harjoittelukuvioista on hommat sovittuna.

Mutta itse otteluun. Ottelu oli tapahtumiltaan suoraan sanottuna erittäin kuiva. Hienouksia ei nähty eikä oikeastaan maalipaikkojakaan. Sinimustien esityksen perusteella ei ole suurikaan yllätys että joukkue majailee tukevasti sarjan jumbosijalla. Joukkue tyytyi lähinnä puolustamaan varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Toisella puoliskolla turkulaiset saivat rakennettua peliä jo hieman enemmän mutta Inigo Calafelin maalia he eivät päässeet hätyyttelemään.

Ottelun hallinta oli aikapitkälti läpi ottelun Iiroilla, mutta todelliset maalipaikat olivat kortilla. Kotijoukkue sai ensimmäisellä puoliajalla toimitettua pallon tosin kertaalleen pömpeliin, mutta tuo hylättiin paitsiona. Ottelun ainokaista saatiinkin odottaa aina 88. minuutille asti kunnes Howard Wong ja Juho Patola karkasivat nopeaan vastahyökkäykseen. Juho pelasi tilanteessa Sinimustien ainoan paikalla ehtineen pakin kaffeelle ja tarjoili loisteliaasti pallon Wongille joka pääsi nokikkain vastustajan maalivahdin kanssa. Wong ei tilanteessa erehtynyt vaan täräytti kauden kahdeksannen osumansa ja Iiroille ansaitun täyden pistepotin.

Ottelun jälkeen Pasi Lehtonen näki selkeä muutoksen joukkueessa alkukauteen nähden: "Alkukaudesta tälläiset pelit päättyivät tasuriin, mutta nyt ollaan kehitytty joukkueena ja otetaan huonollakin esityksellä rutiini voitto."

Voitolla Iirot vankisti asemaa kärkikolmikossa, Ilves on yhdeksän pisteen päässä sarjan piikissä joten karsintapaikkakaan ei ole ainakaan teoriassa pois suljettu mahdollisuus. Matseja tällä kaudella on jäljellä vielä 4 kappaletta. Vieraissa vastaan asettuu vielä SalPa sekä ÅIFK, Raumalle saapuu KaaPo sekä LoPa. Seuraava kotiottelu on KaaPoa vastaan perjantaina 17.9. kauden päätös kierros pelataan 2.10. jolloin Iirot isännöi siis LoPaa.

Pallo-Iirot tänään:

14 Aalto Juuso
12 Calafel Inigo
4 Horjanheimo Antti
19 Hyysalo Juho -> Torkkeli 72'
25 Koskinen Antti
22 Marchis Vasile
28 Patola Juho
6 Peltonen Peetu
21 Rinne Nico
17 Salminen Verneri -> Vainiola 84'
10 Wong Howard

Käyttämättömät vaihtopelaajat:

15 Lehtovaara Juho
1 Narkko Jere
18 Nyholm Kasper

Veikkauksen pisteillä palkitut:

Koskinen Antti,  P-Iirot 3
Ahmeti Bujar,  Sinimustat 2
Patola Juho,  P-Iirot 1