Otteluennakko: Pallo-Iirot – FC Jazz, Äijänsuolla ti 3.8. klo 18.30

2.8.2010


Pallo-Iirojen vieraaksi saapuu vastustaja kaukaa pohjoisesta kun FC Jazz saapuu ihmettelemään etelän lämpöä.

Pallo-Iirot saa vieraakseen seuraavaan kotiotteluunsa siis vihulaisen pohjoisesta kun FC Jazz lähtee etelän reissulle. Joukkueet kohtasivat toisensa heinäkuun puolivälissä Porin yleisurheilukentällä, tuolloin kotijoukkue pääsi ikävästi viemään koko pistepotin Rami Ahosen 92. minuutilla syntyneellä 2-1 maalilla. Porissa Iirojen ainokaisesta vastasi Vasile Marchis pilkulta. Taistelu Satakunnan herruudesta keräsi Porissa 421 silmäparia lehtereille. Raumalla yleisökeskiarvot ovat olleet nousussa jo useamman vuoden ja asiantunteva kotiyleisö löytänee Äijänsuon lehtereille myös tiistaina, odotettavissa onkin että raumalaiset pesevät porilaiset niin kentällä kuin katsomossa.

Vieraiden riveistä puuttuu varmuudella pelikieltoa kärsivä Joao Gaetti. Mamadou Konate pelaa puolestaan luultavasti viimeisen ottelunsa paprikapaidassa Raumalla. Hyökkääjän huhutaan siirtyvän PoPaan kuluvan viikon aikana. Porin vastaavasta ottelusta puuttuneet Jazzin ex-liigapelurit Joonas Laurikainen sekä Matti Santahuhta puolestaan nähtäneen kentällä.

Kotijoukkueelta puuttuu ainoastaan Yhdysvaltoihin opiskelemaan lähtevä Patrick Urmson. Hänen pelit ovat tämän kauden osalta Raumalla pelattu amerikkalaisten edustusoikeussääntöjen takia. Armeija-miehistä kaikki ovat käytettävissä eikä joukkueesta kenelläkään ole pelikieltoja eikä loukkaantumisiakaan, joten edustuksen valmentajaduo Lehtonen & Peltonen pääsevät valitsemaan joukkueensa hyvistä lähtökohdista. Pasi näkee tiistain koitoksen mielenkiintoisena:

-Varmasti kiihkeä paikallispeli tulossa johon Jazz lähtee suurena ennakkosuosikkina viimekertaisen voittonsa ansiosta. Vastusajana porilaiset ovat vaikeita ja heiltä löytyy taitavia pelaajia mm. raumalaisen jalkapallokoulun kasvatti ja meillä viime kaudella pelannut Jani Raukko, Jarossa vahvasti muutama vuosi sitten pelannut Joonas Laurikainen sekä vaarallinen hyökkääjä Mamadou Konate. Me lähdemme haastamaan omalla pelitavalla porilaiset ja rakennamme peliä maata pisin kuten tähänkin asti. Joukkue pysyy suurinpiirtein samana eikä suuria muutoksia ole tulossa.

Tervetuloa Äijänsuolle kannustamaan Pallo-Iirot kotivoittoon ja porilaiset pisteettömälle kotimatkalle !

Ottelu hornankattilassa alkaa tiistaina klo 18.30, portit ja stadionin tarjoilupisteet aukeavat totutusti tuntia ennen avauspotkua.