H-hetki koittaa huomenna - edessä 8 päivän turnausmatka Ruotsiin

12.7.2013


Tämänkertaisessa uutisoinnissa tuomme esiin tarkempaa tietoa matkan kulusta.

Turnausmatkaa suunniteltaessa pohdittiin erilaisia vaihtoehtoja niin matkustamisen kuin majoituksen suhteen. Lopulta päädyttiin valmiiseen turnausmatkapakettiin sekä hotellimajoitukseen.

Matka alkaa lauantaina klo 17 bussin tullessa noutamaan meidät Raumalta. Turussa noustaan iltalaivaan ja matkustetaan M/S Baltic Princess-laivalla Tukholmaan. Varhain sunnuntaiaamuna matka jatkuu bussilla Göteborgiin, jonne saavutaan 7-8 h kuluttua iltapäivällä.

Maanantaina on tiedossa ensimmäinen ottelu sekä illalla Gothia Cupin avajaiset Ullevin stadionilla. Tiistaina ja keskiviikkona pelataan loput alkusarjan ottelut, jonka jälkeen alkavat jatkopelit kerrasta poikki-tyyliin. Vähimmillään otteluita tulee neljä ja finaaliin yltävälle joukkueelle 9 tai 10 riippuen alkulohkon sijoituksesta. Voittajajoukkue valikoituu turnauksen loppua kohden tihentyvän ottelutahdin ja kovenevan vastuksen kautta – sarjassa, johon osallistuu kaikkiaan 164 joukkuetta. Niille, joiden turnauspelit päättyvät jo neljännen ottelun jälkeen annetaan kuitenkin mahdollisuus pelata ystävyysotteluita muiden vastaavanlaisen tilanteen kokeneiden joukkueiden kanssa.

Turnausmenestyksestä riippuen pelit voivat päättyä jo keskiviikkona tai jatkua kohti perjantain A-finaalia tai jopa lauantaiaamun B-finaaliin. Perjantain A-finaaliottelut kuuluvat turnauksen seuratuimpiin tapahtumiin, onhan kentällä nähtävissä eri ikäluokkien parhaat joukkueet ja paljon taitavia pelaajia.

Kotimatkalle lähdetään Göteborgista lauantaina siten, että ehdimme illaksi Tukholmasta lähtevään M/S Galaxy-laivaan. Suomen Turussa ollaan jälleen varhain sunnuntaiaamuna klo 7, josta bussi tuo meidät takaisin Raumalle.

Kaikki nämä järjestelyt, matkat ja majoitukset, bussin joka on koko reissun ajan joukkueen käytössä, on hoitanut matkanjärjestäjämme Pelimatkat. Näistä iso kiitos jo tässä vaiheessa!

 

Lisää matkakertomuksia luvassa sunnuntaina

Seuraava raporttimme tuleekin jo sitten paikanpäältä Göteborgista sunnuntaina, jolloin paneudumme enemmän tuleviin otteluihin.

 

Terveisin,

Antti ja Kimmo