Otteluennakko: P-Iirot - SalPa, tiistaina 8.6. klo 18.30

8.6.2010


Tämän päivän mittelössä kohtaavat kovavireinen Salon Palloilijat sekä kauden avauskotivoittoaan metsästävä Pallo-Iirot

SalPan riveissä pelaa kaksi viimekaudella Iirojen keltanuttua yllään pitäneet pelaajaa: raumalaisten katsojien suosikiksi noussut Yannick Ossok johtaa salolaisten puolustusta ja laiturina ahkeroi Joni-Petteri Malka. Viime kaudella joukkueiden kohtaamiset päättyivät niukkoihin kotivoittoihin, Raumalla 2-1 ja Salossa 1-0.

SalPa on kuulunut jo useana vuonna lohkon ennakkosuosikkeihin. Joukkueen pelaajistossa on useitakin Veikkausliigakokemusta omaavia pelaajia, nimekkäimpinä heistä Antti Hakala ja Joonas Tursas. Tosin Hakalaa, viime kauden maalipörssin kakkosta, ei tänään kentällä nähdä, sillä hän on vielä opiskelureissullaan Etelä-Amerikassa. Sinivalkoisilla on allaan kaksi vahvaa kotivoittoa, paremmin käsipallopiireistä tuttu BK-46 kaatui 2-0, samoin lukemin sai kyytiä lohkon ehdoton ennakkosuosikki Tampereen Ilves. Tulokset kertovat siitä, että joukkueen puolustuspäässä alkaa olemaan sitä vahvuutta, mitä oikeastaan voi odottaakin, sillä puolustuksen nimet ovat ehdottomasti Kakkosen kärkipäästä. Ossok ja Tursas ovat jo suurelle yleisölle tuttuja, mutta maalinsuulta löytyy ehkä mielenkiintoisin nimi: -93 syntynyt Santeri Aaltonen. Aaltosta on arvioitu yhdeksi Suomifutiksen lupaavimmiksi maalivahdeiksi. Borussia Dortmundin ja Blackburn Roversin testileireillä käynyt raamikas miehenalku on vakionimi Suomen junnumaajoukkueissa.  Poissa päivän kokoonpanosta on Hakalan lisäksi ainakin Ville Skyttä.

Pallo-Iirot haki viime kierroksella tärkeän vierasvoiton Turusta Sinimustien kustannuksella, vahvan esityksen jälkeen ottelu päättyi raumalaisten juhliin 1-3 lukemin. Tämän päivän otteluun joukkue joutuu lähtemään ilman Saku Peltosta ja isänmaan palveluksissa olevaa kolmea sotilasta (Raunio, P. Peltonen & Urmson). Kysymysmerkkejä ovat Eetu Setäsen ja Vasu Marchisin pelikunto. Valmentaja Lehtonen odottaa tasaista ottelua. ”SalPan ehdoton vahvuus on joukkueen keskiakseli. Myös meidän on oltava vahva ja tiivis puolustuspelissämme ja kun saamme pallon, pitää meidän iskeä nopeasti”, Lehtonen valaisee illan sotasuunnitelmia.