P-Iirot - ÅIFK 0-1 (0-0)

2.5.2010


Kakkosen sarja-avaus tarjosi iirojen suvereenia hallintaa mutta maalinteon hoisi vierasjoukkue.

P-Iirot - ÅIFK 0-1 (0-0)
Hintsanen 77'

Yleisöä: 400

Pallo-Iirot hallitsi sarja-avaustaan pelillisesti muttei saanut toimitettua palloa ÅIFK:n maaliin. Paikkoja oli läpi ottelun mutta viimeistely ei vielä ollut aivan terävimmillään. Peli oli käsikirjoitukseltaan kopio FC Barcelona - Inter -ottelusta sillä turkulaiset puolustivat maaliaan 11 miehellä (41 minuutin jälkeen 10 miehellä...) ja antoi suosiolla raumalaisten sahata palloa alakerrassa edestakaisin. Keltapaidat eivät löytäneet vapaata aukkoa puolustuksesta ja näin ollen kauden avausmaali odottaa edelleen itseään.
Vieraiden maali syntyi, kuten niin monesti tälläisessä ottelussa jonka hallinta on täysin toisella joukkueella. Altavastaajan ensimmäinen tilanne vastahyökkäyksestä, puolustuksen nukahdus ja pallo löytyy maalista. ÅIFK:n ainokaisesta vastasi Antti Hintsanen.

Iirojen hallintaa edesauttoi ÅIFK:n joutuminen vaajalle 41. minuutin kohdalla kun Mohamed Hdiayelle näytettiin suoraa punaista korttia järjettömän kahden jalan taklauksen seurauksena. Tilanteessa uhrina olleella Patrick Urmsoinilla oli onneakin mukana että mies säilyi täysin ehjänä.

Jos ottelusta jotain positiivista haetaan niin ottelu keräsi Kakkosen virallisen avauskierroksen suurimman yleisömäärän koko Suomessa. 

Pallo-Iirot tänään:

2 Aalto Iiro
12 Calafel Inigo
7 Hörkkö Kimmo
25 Koskinen Antti
22 Marchis Vasile
26 Raunio Roope -> Patola 75'
17 Salminen Verneri
3 Setänen Eetu -> K Nyholm 66'
11 Torkkeli Juho -> Rinne 61'
20 Urmson Patrick
10 Wong Howard

Käyttämättömät vaihtopelaajat:

9 Nyholm Oskar
16 Peltonen Saku
1 Uussaari Justus
8 Vainiola Joona

Veikkauspörssi:

3 pistettä: Antti Hintsanen

2 pistettä: Iiro Aalto

1 pistettä: Mikael Liespuu