Iirojen edustus palasi pistekantaan

12.7.2009


Pallo-Iirojen miehet palasivat pisteiden makuun kotiottelussa Ilvestä vastaan. Ottelu päättyi 1-1, Iirojen maalista vastasi Nico Rinne.

Pallo-Iirot - Ilves 1-1 (0-1)
Rinne 89' Salli 32'

Yleisöä: 262

Pieni taukokaan ei saanut raumalaisyleisöä rynnistämään lehtereille, sillä ottelua oli seuraamassa paikanpäällä vain 262 katsojaa. Ensimmäinen puoliaika ei tosin paikalle saapuneille katsojille tarjonnut juurikaan hienouksia. Ilves siirtyi ottelussa puolentunnin kohdalla vaparin jäkitilanteesta 0-1 johtoon, kun Janne Salli toimitti irtopallon maalin takakulmaan. Justus Uussaari sai ohjattua ensin vedon alakulmasta tolppaan, mutta jatkopallolle Ilveksen nimekkäin pelimies kerkesi ensimmäisenä. Iirojen maalipaikat oli ensimmäisellä puoliajalla todella kortilla. Vaarallisia paikkoja ei saatu luotua juuri laisinkaan, muutamaan otteeseen Oskar Nyholm oli päästä karkuun Ilves pakeilta, mutta tilanteet kuivuivat joko epäonnistuneeseen laukaukseen tai epätarkkaan keskitykseen.

Toiselle puoliajalle Iirot tuli sisuuntuneena ja valmiina taistelemaan pisteistä. Koko puoliajan Iirot hallitsivat peliä, mutta vasta vartti ennen täyttä aikaa saatiin aikaan vaarallinen maalipaikka kun Kimmo Hörkkö jatkoi sivurajaheiton matalana keskityksenä viiden rajalle pystyyn juosseelle Juho Hyysalolle. Juhon veto avopaikasta suuntautui kuitenkin Ilves-maalivahdin syliin ja tasoitusmaalia ei vielä nähty. Maalia saatiinkin odottaa aina pelin viimeiselle viralliselle minuutille saakka kunnes Nico Rinne päästi kotiyleisön jännityksestä ja pommitti komean tykin taka-alanurkkaan. Maalin jälkeen Iirot sai päälle hurmosvaihteen ja sai luotua yliajalla vielä parikin hyvää paikkaa, mutta lisämaaleja ei ottelussa enää nähty ja pisteet jaettiin.

Vierasjoukkueen valmentaja oli loppuminuutin maalista huolimatta tyytyväinen pisteeseen: "Melkein onnistuttiin tavoitteesamme, me tiesimme kotijoukkueen tuskan kun otteluun lähdettiin. Iirojen pelit ei ole sujuneet odotetulla tavalla ja lähdimme painamaan päälle. Valitettavasti meillä näkyy kokeneiden pelaajien puuttuminen ja mm. ylivoimahyökkäyksissä ei löytynyt ratkaisijoita. Toinen puoliaika oli kotijoukkueen hallintaan ja he ansaitsivat pisteen tästä ottelusta." Äijänsuon tekonurmi sai jälleen kritiikkiä vierasjoukkeeun valmentajalta: "Kenttä kyllä oli sellainen että tuollaisella ei pitäisi Suomessa edes futista pelata" kommentoi Ilveksen valmentaja Veijo Visuri ottelun jälkeen.

Iirojen Veijo Wahlsten oli tyytyväinen omiensa esitykseen, mutta parannettavaakin löytyi. "Me pelasimme tänään joukkueena ja peli pysyi meidän kontrollissa, jätkät pelasivat joukkueelle. Valitettavasti maali meidän päähän oli taas tyypillinen maali, vastustaja ei saanut maalipaikkoja ja heidän maalinsa syntyi puolittaisesta paikasta. Mitä pidemmälle ottelu meni niin sitä paremin saatiin ottelu hallintaan. Pystyttiin kierrättämään palloa, muttemme saaneet pelattua palloa ylöspäin vaan peli meni aikailuksi ja hyvätkin syöttöpaikat ylöspäin kuivui kasaan. Lopun painostuksesta oltaisi ansaittu toinenkin maali, mutta tänään kävi näin. Toivottavasti ensi sunnuntaina päästään julhimaan jo voittoa"

Pallo-Iirot tänään:

1 Uussaari Justus
10 Barlow Jeremy
19 Hyysalo Juho -> Patola 76'
7 Hörkkö Kimmo
25 Koskinen Antti
5 Malka Joni-Petteri
9 Nyholm Oskar -> Rinne 62'
6 Ossok Yannick
26 Raunio Roope
17 Salminen Verneri
20 Urmson Patrick -> Horjanheimo 85'

Käyttämättön vaihtopelaaja:

12 Jere Narkko

Ottelun palkitut:

Veikkauksen pisteet:
1 piste: Miki Sipiläinen (Ilves)
2 pistettä: Janne Salli (Ilves)
3 pistettä: Nico Rinne (P-Iirot)

Iirovaarien pallot:
1 pallo: Yannick Ossok
2 palloa: Antti Koskinen
3 palloa: Nico Rinne
Ottelun nälkäisin pelaaja: Jeremy Barlow