Iirojen peli takalukossa, pisteet PP-70:lle

19.7.2009

Vaihtopenkki seuraa Barlown pehmeää kosketusta
Vaihtopenkki seuraa Barlown pehmeää kosketusta
Peltsi teki vahvan paluun Iirojen kokoonpanoon
Peltsi teki vahvan paluun Iirojen kokoonpanoon
Glaeser ylärimassa
Glaeser ylärimassa
Mutta myös torjuntahommissa
Mutta myös torjuntahommissa

P-Iirojen miesten edustusjoukkueen peli tuntuu olevan takalukossa eikä se auennut kotiottelussa PP-70:ntä vastaan vaan vieraat korjasivat täyden pistepotin 0-1 tuloksella.

Pallo-Iirot - PP-70 0-1 (0-0)
Metzger 81'

Yleisöä: 389

Pallo-Iirot kohtasi Tamperelaisen PP-70:nen viimeisessä Kakkosen ensimmäisen kierroksen ottelussaan, kausi on siis virallisesti puolessa välissä. Ensi esiintymisensä kotijoukkueen avauskokoonpanossa tällä kaudella tekivät Saku Peltonen sekä Juho Lehtovaara. Kaksikko kuului ottelussa Iirojen parhaimmistoon.

Ottelu ei noussut klassikoiden joukkoon ja vaaralliset maalipaikat oli kortilla. Ensimmäinen puolittainen paikka siunaantui Iiroille ja Oskar Nyholmille, joka pääsi parin askeeleen verran tamperelaispuolustajalta karkuun 16-rajan tuntumassa. Okan veto kuitenkin epäonnistui ja Tero Kinnusella, PP:n maalilla, oli helppo työ poimia pallo syliinsä. Parin minuuttia myöhemmin sai Iirot aikaan seuraavan tilanteen PP:n päähän kun Juho Lehtovaara pääsi ajamaan boksin rajaa pisin keskelle ja hyvään vetopaikkaan. Veto kuitenkin oli kuin toisinto Okan ratkaisusta ja kassarille helppo poimittava. PP:lle vihellettiin useampi vapari Iirojen rankkarirajan tuntumasta ensimmäisellä puoliajalla, mutta vieraiden laukaisut jättivät paljon toivomisen varaa.

36 minuutin pelin jälkeen Jeremy Barlow kokeili Kinnusen näppien pitävyyttä hyvällä kaukolaukauksella. Vedon Kinnunen vaivoin torjui, mutta riparissa oli hanakaimmin Lehtovaara jolla oli tuhannen taalan paikka viedä volleyllä Iirot johtoon, mutta yritys epäonnistui. Puoliajan lopulla Iirot sai syöttöpelin pyörimään mallikkaasti ja PP oli pakotettu seuraamaan sivusta. Maalipaikkaan asti rakentelu ei kuitenkaan johtanut vaan puoliajalle lähdettiin maalittomassa tilanteessa.

Toinen puoliaika alkoi kotijoukkueelta vauhdikkaasti ja kolmen minuutin pelin jälkeen Iirojen paras paikka tuli Juho Lehtovaaralle joka oli nokikkain maalivahdin kanssa pilkun tienoolla. Juuri kun Juho oli täräyttämässä palloa maaliin tuli kuitenkin PP:n pakki takaa selkään ja kaatoi Juhon. Pilkku näytti olevan selviö, mutta ottelun erotuomari Marko Grönholm jätti jostain käsittämättömästä syystä tilanteen viheltämättä ja heilutteli käsiään pelinjatkumisen merkiksi.

Tunnin kohdalla Iirot sai painetta vastustajan päätyyn, flipperi tilanteen päätteeksi Kimmo Hörkkö pääsi tykittämään kuudentoistakulmasta volleyn, johon maalivahti sai kuitenkin vaivoin jälleen näppinsä väliin. Varttin ennen täyttä aikaa Iirot sai viimeisen paikkansa kun Iiroille tuomittiin vapari aivan rankkarialueen rajalta. Vaparispesialistiksi asettui Jeremy Barlow jonka maanuoliainen kuitenkin stoppasi tamperelaispuolustajan jalkaan.

Ottelun ainut maali syntyi kun Iirojen puolustus syötteli omalla alueella riskaabelisti keskenään pienessä tilassa. PP:n Obi Metzger riisti pallon pakeilta, kiitti ja toimitti pallon maaliin. Maalin jälkeen Iirot ei saanut takaa ajovaihdetta enää silmään ja vieraat korjasivat pistepotin. Iirojen syöttelypeli toimi ajoittain jälleen hyvin, mutta turha hätäily ja sitä kautta syntyneet virheet ratkaisuhetkillä jäivät ottelusta mitäänsanomattoman maun kotiyleisölle.

-Tehtiin mitä voitiin, mutta tuomarilta munaton ratkaisu jättää pilkku viheltämättä. Kommentoi Iirojen valmentaja Veijo Wahlsten ottelun jälkeen.

Vieraiden Jukka Listenmaa sai otteluun kolme vahvistusta PoPasta annettuaan yhden omistaan toiseen suuntaan (PoPasta kentällä: Juha Wallin, Matti Santahuhta ja Antti-Pekka Pihlainen):

-Lunkka halusi meiltä Aku Korhosen paikkaamaan heidän topparipulaa, sanoin että lähetä meille kolme pelaajaa niin saat. Näin kävi ja saimme heidät. He pelasivat hyvän ottelun. Vaikkei ottelu kaunista peliä ollutkaan. Tuo kenttä on kyllä...., no sanotaan että Pirkkahallin veroinen, ja se ei ole hyvä. Kolmeen pisteeseen tyytävinen Listenmaa kommentoi pienen mietinnän jälkeen kentän kuntoa ja jätti rumemmat kommentit kertomatta.

Pettynyt Iirojen kapteeni Kimmo Hörkkö jäi harmittelemaan kautta vaivannutta vitsausta: meille tuli yksi nukahdus ja se maksoi taas pisteet, kaikki vastustajat pitäisi voittaa että ei tämä mitenkään pakkovoitto-ottelu ollut.

Pallo-Iirojen paidassa debytoi ensimmäistä kertaa A-juniori Joona Vainiola.

Pallo-Iirot tänään:

23 Glaeser Matt
10 Barlow Jeremy
7 Hörkkö Kimmo
25 Koskinen Antti
15 Lehtovaara Juho -> Rinne 52'
5 Malka Joni-Petteri -> Vainiola 85'
9 Nyholm Oskar
6 Ossok Yannick
16 Peltonen Saku -> Urmson 69'
26 Raunio Roope
17 Salminen Verneri

Käyttämättömät vaihtopelaajat:

14 Aalto Juuso
24 Peltonen Peetu
1 Uussaari Justus

Palkitut:

Veikkauksen pisteet: Iirovaarien pallot:
1 piste - Obi Metzger (PP-70) 1 pallo - Nico Rinne
2 pistettä - Antti Koskinen (P-Iirot) 2 palloa - Saku Peltonen
3 pistettä - Aleksei Budko (PP-70) 3 palloa - Kimmo Hörkkö

Kotijoukkueen nälkäisin pelaaja: Nico Rinne