A-junnut tasurilla SM-sarjaan syksyksi

29.6.2009


Iirojen A-juniorit joutuivat täydellisestä ottelunhallinnasta huolimatta tyytymään tasuriin kotitotelussaan FC Tamperetta vastaan.

Ottelun oli Iirojen hallussa läpi pelin, mutta lukuisista maalipaikoista huolimatta palloa ei saatu toimitettua kuin kerran vastustajan maaliin. Iiro-pelureiden tehottomuus kostautui ottelun loppuminuuteilla kun FC Tampere tasoitti pelin viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa ja SM-sarjapaikka näyti lipuvan käsistä. Raivokkaasta yrityksestä huolimatta Iirot eivät saaneet maalipaikkaa aikaiseksi enää loppuminuuteilla.

Samaan aikaan kuitenkin SalPa joutui tyytymään tasapeliin omassa viimeisessä ottelussaan, jota se johti puoliajalle mentäessä 2-0 ja oli varmasti menossa sarjaporrasta ylemmäs syksyksi. Epävirallisten tietojen mukaan SalPan pelaaminen oli loppunut tyystin toisella puoliajalla ja TPK nousi tasuriin. Tasuri sinetöi siis Iirojen nousun A-junioreiden SM-sasrjaan pienen tauon jälkeen.

Ykkösen B-lohkon kevään lopullinen sarjataulukko

P-Iirot            9      6    1    2    30 - 8     19
---------------------------------------------------------
TKT               9      5    3    1    29 - 14    18
SalPa             9      5    3    1    25 - 15    18
TPK               9      5    1    3    21 - 11    16
LoPa              9      4    2    3    17 - 9      14
FC Jazz-j        9      4    2    3    19 - 12    14
FC Tampere    9      1    5    3    11 - 22     8
----------------------------------------------------------
KaaPo            9      1    3    5    10 - 19     6
PP-70            9      1    3    5    10 - 29     6
HJS               9      1    1    7    7 - 40       4

SM-sarjasta kevätkierroksen päätteeksi tippuivat FC Kontu, TPV sekä Valkeakosken Haka. Iirojen lisäksi sarjaan nousi Käpylän Pallo sekä Rovaniemen Palloseura.