Otteluennakko: PJK Pallo-Iirojen vieraaksi

23.6.2009


Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueen ottelut jatkuvat keskiviikkona klo 18.30 Äijänsuolla pienen tauon jälkeen. Iirojen vastustajaksi saapuu sarjanousija Pirkkalan jalkapalloklubi.

Pallo-Iirot lähtee otteluun edelleen siipirikkoisena kun sivussa on varmuudella Juho Torkkeli sekä Jami Uuttu. Loukkantumisistaan ovat toipumassa Jeremy Barlow sekä Oskar Nyholm, mutta heille keskiviikon ottelu saattaa tulla liian aikaisin.  Jazz-ottelusta maanpuolustus kiireiden takia puuttuneiden Antti Koskisen sekä Joni-Petteri Malkan pitäisi olla mukana keskiviikkona kokoonpanossa.

P-Iirot on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla yhdeksän (11 pistettä). Iirot on pelannut kaksi ottelua vähemmän kuin toisena oleva KaaPo (18 p.) ja kolmantena majaileva LoPa (17p.) ja yhden vähemmän piikki paikalla viihtyvää FC Espoota (19p.). Voitolla Iiroilla on mahdollisuus nousta sarjassa neljännelle sijalle.

PJK majailee puolestaan sarjataulukossa jumbopaikalla viidellä pisteellä. Pirkkalalaisten ainoa voitto on neljänneltä kierrokselta jolloin kotikentällä kaatui SalPa. Voittonsa lisäksi PJK on saalistanut tasuripisteet PP-70:ltä ja EIF:ltä. Mollivoittoisesti menneen sarjan vastapainoksi PJK on edennyt Suomen Cupissa jo kuudennelle kierrokselle.

Tervetuloa Äijänsuolle keskiviikkona 24.6. klo 18.30 kannustamaan Iirot voittoon