Otteluennakko: P-Iirot - ÅIFK 31.5. klo 18.30

30.5.2009


Pallo-Iirot kohtaa sunnuntaisessa kotiottelussaan ÅIFK:n Turusta. Ottelu stadionilla alkaa totutusti klo 18.30

Pallo-Iirojen sunnuntain vastus ÅIFK majailee tällä hetkellä sarjan jumbosijalla. Toistaiseksi ainoan voiton TPS:n farmijoukkue sai EIF:iä vastaan edelliskierroksella. EIF voiton jälkeen ÅIFK kävi viime keskiviikkona Lohjalla josta tuliaisina oli 5-2 tappio. Lohjalla joukkueen mukana oli kerran LoPan verkkoon osunut Mika Ääritalo TPS:stä. ÅIFK:n joukkue elää pelistä peliin jonkun verran TPS-apujen takia joten kokoonpanoa on etukäteen vaikea arvioida.

Iirojen valmentaja Veijo Wahlsten arvioi että ÅIFK tulee Raumalle suhteellisen vähin apumiehin maustettuna. -EIF ottelussa turkulaisten kummastakin maalista vastannut Kim Alonen ei ole sunnuntaina joukkueen mukana vaan TPS:n A-junioreiden kanssa Hollannissa kansaivälisessä turnauksessa. Hänen lisäksi ÅIFK:ssa pelanneet Riski ja Lähde ovat nuorten maajoukkueen mukana Portugalissa. Odotankin että meitä vastaan tulee aikapitkälti ÅIFK:n omista pelaajista koostuva joukkue.

Meillä on avainpelaajia loukkaantuneena, mutta etukäteen ajateltuna ÅIFK on yksi niistä joukkueista joita vastaan on lupa odottaa täyttä pistepottia sama tilanne on seuraavassakin kotiottelussa PJK:ta vastaan, Veijo tähdentää.

Pallo-Iiroista varmuudella loukkaantumisten takia ottelusta ovat sivussa Jeremy Barlow, Juho Torkkeli, Jami Uuttu sekä Oskar Nyholm. Sairaslistalta pelikuntoon ovat puolestaan toipuneet Juho Patola sekä Nico Rinne. Molemmat nähdään sunnuntain kokoonpanossa.

Äijänsuolle on odotettavissa aurinkoisen kaunis kesäsää sunnuntai iltapäiväksi joten kaikki joukolla stadikalle kannustamaan Iirot takaisin voittojen tielle !