Iirolandia vetäytyy kesätauolle

16.4.2009

lasten suuri suosikki: ilmarengas
lasten suuri suosikki: ilmarengas
kasvomaalaukseen riitti halukkaita
kasvomaalaukseen riitti halukkaita
kovat pelit jalkapallokaukalossa
kovat pelit jalkapallokaukalossa
maali Iiro-vahti Matt Glaeserin selän taakse
maali Iiro-vahti Matt Glaeserin selän taakse

Menneen kauden viimeistä Iirolandia-iltaa vietettiin 25. maaliskuuta, jolloin lähes 400 lasta oli leikkimässä ja pelailemassa Äijänsuon talviharjoitteluhallissa

Vuosi sitten toimintaa suunnitellessa, Pallo-Iirojen tavoitteena oli tarjota lapsille "valmiit" olosuhteet monipuoliseen liikkumiseen ja tätä kautta kehittää heidän motorisia taitoja. Positiivisen palautteen ja kasvaneen osallistujamäärän johdosta voidaan olettaa, että jokainen lapsi oli löytänyt ainakin itselleen mielekästä toimintaa. Lasten suurimpina suosikkeina olivat pomppumatto, ilmarengas ja erilaiset pallopelit. Tärkeänä seikkana seurassa pidettään myös sitä, että tapahtumasta kehkeytyi talven mittaan koko perheen liikuntatapahtuma. Lapsilla oli usein leikkiseuranaan sisarustensa lisäksi omat vanhemmat ja/tai isovanhemmat.

Iirolandia jatkuu taas ensi talvena. Ensimmäinen kerta on tarkoitus olla lokakuun lopulla. Ihan täysin ei Iirolandian väki kuitenkaan vetäydy kesälomille. Kesän nappulaliigassa tullaan tarjoamaan pienimmille lapsille joitakin Iirolandiasta tuttuja toimintapistetiä ja Pitsiviikolla lauantaina 25.7. tullaan kaupungilla järjestämään Iirolandia pienoiskoossa. Tästä, kuten myös muusta toimintaa koskevista asioista, tullaan tiedottamaan myöhemmin seuran nettisivuilla.

Ps. Seuran tavoitteena on jatkuvasti kehittää Iirolandiaa ja seuran väki onkin aloittanut jo suunnittelutyöt. Mikäli sinulla on joku idea tai ehdotus, jonka haluaisit nähdä Iirolandiassa, kerro siitä meille nettisivujemme palauteosiossa, eli: http://www.palloiirot.fi/palaute/