Raumalaiset Ottaneet Iirolandian Hyvin Vastaan

13.11.2008




Pallo-Iirojen keskiviikkoisin järjestämä Iirolandia on saanut raumalaisilta lapsiperheiltä hyvän vastaanoton. Iirolandia on järjestetty nyt kolme kertaa.

–Meillä on ollut noin 200 lasta kahtena ensimmäisenä keskiviikkona ja olemme iloisia siitä, että raumalaiset vanhemmat ovat ottaneet Iirolandian omakseen ja tulleet tänne leikkimään lastensa kanssa. Täällä näkyy myös paljon isovanhempia lastenlasten kanssa leikkimässä, toteaa Pallo-Iirojen nappulapäällikkö Kimmo Hörkkö.

Talven aikana 3-11-vuotiaille lapsille tarkoitettu leikkimaailma rakennetaan Äijänsuon talviharjoitteluhalliin 20 kertaa. Tekonurmelle rakennettua leikkimaailmaa kiertäessä tulee kasvoille väkisinkin hymy ja sisäisesti hyvä olo kun seuraa lasten ja vanhempien sekä isovanhempien menoa kentällä. Vauhtia riittää mutta hallista löytyy runsaasti vapaaehtoisia ohjaajia, jotka opastavat lapsia ja vanhempia tarvittaessa.

Kaikki Valmiina

-Ihmisillä on nykyään koko ajan kiire ja yhteinen aika on kortilla, joten Iirolandia on erittäin hyvä tapa viettää yhteistä aikaa lasten kanssa ja mikä parasta Iirolandiassa on kaikki valmiina. Ei tarvitse kuin tulla paikalle viihtymään, toteaa eräs isä.

Iirolandiasta löytyy joukkuepelejä (mm. salibandy ja jalkapallo), temppuratoja, pomppumatto, frisbeegolfia, puujaloilla kävely ja montaa muuta tekemistä. Lapset voivat itse rakentaa vaikka oman esteratansa vaahtomuovi palikoista, joita on erimallisia ja värisiä.

Nopea vilkaisu ympärille kertoo, että paikan kaksi ehdotonta vetonaulaa ovat ilmalla täytetty pomppumatto sekä rengas, jonka sisällä yksi lapsi kerrallaan kierii kun Pallo-Iirojen tyttöpelaajat työntävät rengasta ympäri hallia. Näihin kahteen kohteeseen on jatkuva jono. Myös joukkuepelit näyttävät erittäin suosituilta ja salibandykentällä nähdäänkin maalinsuulla välillä torjuntoja, jotka saisivat itse Petri Vehasen kateelliseksi.

Myös Vanhemmat Leikkivät

Eri kohteissa on huomattavissa, että myös aikuiset heittäytyvät leikin maailmaan. Puujaloilla kävelyä tyttärelleen opetti eräs isä ja eräs äiti näyttää esimerkkiä pojalleen, miten tasapaino laudalla mennään. Miten tähän suhtautuu tapahtuman vetäjä nappulapäällikkö Kimmo Hörkkö: Erittäin hienoa nähdä, että vanhemmat lähtevät mukaan ja näyttävät esimerkkiä. Juuri tätä haluammekin nähdä täällä, haluamme tarjota kaikille paikan, jossa viihdytään ja kaikilla on hauskaa. Pääasia meille on, että kaikille jää Iirolandia-illasta positiivinen mieli ja tänne tullaan uudelleen.

Iirolandia rakennetaan seuraavan kerran keskiviikkona 19.11. klo 17-20, sisäänpääsymaksu on 3€ ja sarjalippuja on myös myynnissä. Iirolandia on Äijänsuon hallissa joka keskiviikko, joulunpyhiä ja uuttavuotta lukuunottamatta, aina maaliskuun loppuun asti.