Otteluraportti: Pallo-Iirot - LoPa 3-1 (0-0)

24.8.2008

Pallo-Iirot isännöi ajoittain "kuumassa" sunnuntaisessa kesäillassa Lohjan Palloa. Isännän ottein Iirot pitivät täyden pistepotin itsellään.

Lähtökohdat otteluun olivat mielenkiintoiset, LoPa taisteli PoPan kanssa noususta ja on toistaiseksi ainut joukkue mikä on voittanut heidät. Tämän lisäksi vierasjoukkueen riveissä kentällä marssi kaksi Iiroissa pelannutta brassipelaajaa Rian de Souza sekä Marcelo da Silva.

Viihdyttävä ensimmäinen puoliaika hienokseltaan Lohjan painostusta

Ottelu meinasi saada Iirolaisittain nolon alun, kun jo 50 sekunnin pelin jälkeen LoPan Fitim Syla ohitti Tommi Parkkilan Iirojen maalilla, mutta raumalaisittain tolppa oli kerrankin oikeassa paikassa ja veto kimposi siitä takaisin pelikentälle.

Lohjalaisten vahva alkurynnistys meinasi tuottaa parempaa tulosta 11 minuutin pelin jälkeen, kun Amine Mechri täräytti putoavan lehden 30 metristä kohti Iirojen maalia, mutta Parkkila arvioi pallon lentoradan millien tarkkuudella ja pallo kimposi ylärimasta yli maalin.

Ottelun edessä Iirot pääsivät paremmin matsiin mukaan ja 23 minuutin kohdalla Aleksi Latvaselle tarjoiltiin avopaikkaa 16 alueen rajalle. Allun veto kuitenkin epäonnistui ja kotiyleisö jäi haukkomaan henkeään.

Puolentunnin pelin jälkeen Mehdi Kuqille tarjoiltiin yksinläpiajoa ja kauden yhdeksättä osumaa, mutta Kuqin veto viuhui alapesän ohi vajaan metrin verran. Viisi minuuttia tästä ja LoPa lisäsi painetta Iirojen päähän. Paras tilanne tuli kulman jälkitilanteessa, kun useampikin lohjalaispelaaja pääsi yrittämään irtopallosta maalintekoa, mutta Iirojen puolustus uhrautui useampaan otteeseen pallon tielle ja Iirojen maali pysyi koskemattomana.

Iirojen ensimmäisen puoliajan paras paikka siunaantui pari minuuttia ennen puoliaikaa Miika Pertolalle, kun hän pääsi 16-alueen rajalta sijoittamaan vapaasti kohti maalia. Valitettavasti sisäsyrjäsijoitus meni parikymmentä senttiä ohi vasemman alakulman ja puoliajalle lähdettiin viihdyttävien vaiheiden jälkeen maalittomassa tasatilanteesa.

Toinen puoliaika Iirojen hallintaa

Iirot saapui toiselle puoliajalle vieraita pirteämmin ja jo kolmen pelatun minuutin jälkeen Mikko Kuiro sai kerätä pallon verkonperukoilta, kun Jukka Raivio jatkoi kylmänviileästi suoraan ilmasta Sami Vahannon keskityksen maaliin.

-Kyllä mut on hyökkääjäksi tehty, totesi Juki lehdistötilaisuudessa maalistaan ja paikastaan Hörkön hyökkäysparina.

Ottelukannalta tärkein käänne tapahtui 65 minuutin pelin kohdalla. Tätä ennen pelaajat olivat käyneet kierroksilla vain aika ajoin, mutta viimeinen vajaa puolituntia ottelusta oli tiukkaa taistelua joka pallosta. Tilanteisiin liuttiin edestä ja takaa, välittämättä siitä osutaanko vastustajaa koiville ennen vai jälkeen palloon osumisen. Iirojen Latvanen kaadettiin takaapäin hyökkäysalueen kuudentoista tuntumassa ja tässä tilanteessa ottelun erotuomari Arto Liljalta katosi se kuuluisa punainen lanka. Lilja vihelsi Iiroille vaparin, jota lohjalaiset protestoivat. Kaikkien yllätykseksi Lilja nosti keltaisen kortin niin maalivahti Kuirolle kuin Daut Kuqille, mutta päästi tilanteessa Allua rikkoneen pelaajan täysin puhutteluitta.

Seuraava tilanne kiihdytti varsinkin lohjalaispelaajien kierrosten nousua, kun Ville Ulanen torppasi lohjalaispelaajan nurmenpintaan tilanteessa, josta punainenkaan ei olisi ollut täysi vääryys. Ulanen selvisi kuitenkin keltaisella kortilla. Tilannetta seuranneesta vaparista Lohjan ”raumalais” kaksikko näytti vahvuutensa. Rian de Souza löysi kellosepän tarkkuudella Marcelo da Silvan pään takatolpalta ja Silva nikkasi pallon Iirojen maaliin. Maalia brassit juhlivat herkistelemällä samba lanteitaan Rion karnevaaleja varten.

Iirot eivät kuitenkaan tasoituksesta lannistuneet vaan hyökkäsivät iloisella ilmeellä. 72 minuutin kohdalla Miika Pertola oli viedä raumalaiset takaisin johtoon, mutta kaukolaukaus vihui hiuksen hienosti yli maalin. Tästä vain muutaman minuutin päästä Kimmo Hörkkö yritti lähes identtisestä paikasta samaa ratkaisua kuin Miika, mutta Kimmonkin vedon kohtalo oli täysin sama, hiuksen hienosti yli maalin.

de Souza suihkuun ja Iirot johtoon

77 minuutin pelin jälkeen Allu taisteli tiensä läpi LoPa puolustuksen ja sisään boksiin. Takaapäin jaloille kuitenkin koppasi Rian de Souza ja Lilja vei pallon pilkulle ja ajoi Rianin suihkuttelemaan toisen keltaisen saattelemana.

Pilkkua asteli vetämään Vasile Marchis, joka toimitti pelivälineen varmaakin varmemmin lohjalaisten verkkoon.

Lohjalaisten turhautuminen lisääntyi mitä lähemmäs täyttä aikaa tultiin ja erotuomari Liljan linja oli yhtä ailahteleva kuin Forecan säätiedoitukset. Välillä sukille sai tulla puolin ja toisin surutta ilman seuraamuksia ja seuraavassa tilanteessa pelkkä vastustajan suuntaan puhaltaminen oli vaparin arvoista.

-Tuomarilta karkasi ottelussa mopo täysin käsistä eikä hänellä ollut minkäänlaista linjaa, kommentoi LoPan 2.valmentaja Jyrki Vaahto Liljan otteita.

Daut Kuqilla keitti yli

Kahdeksan minuuttia ennen täyttä aikaa LoPan selkärangasta kuului viimeinen rusahdus, kun Daut Kuqi hoisi kunniaakkaasti itsellen jälkipelistä suoran punaisen kortin. Tämä ei Kuqille riittänyt vaan hän jatkoi uhittelua Ulasen suuntaan vielä tovin ennen kuin suostui lähtemään pelikentältä, haistatellen ensin ottelun erotuomarille muutaman valitun lausahduksen. Raumalaisyleisön rytmikäs Goodbye laulukaan ei Kuqin huumorintajuun istunut vaan hän viuhutteli miehekkäästi kotiyleisölle keskisormeaan marssiessaan pois kentältä. Daut Kuqille on mitä todennäköisimmin luvassa lisäsanktioita kentällä suoritetuista lisätempuistaan.

Episodin päätyttyä oli kentällä enää yksi joukkue. Iirot pyörittivät peliä mallikkaasti kahden miehen ylivoimalla ja loi tilanteita liukuhihnalta. Hörkkö pelasi vaihdosta kentälle tulleen Nico Rinteen yksinläpi, mutta Nicon veto epäonnistui ja pallo päätyi lohjalaismaalivahdin syliin. Nuorisosasto jatkoi väkevästi ja vaihdosta myös sisään tullut Juho Hyysalo pääsi hätyyttelemään LoPan maalia. Juhon vedon kuitenkin maaliviivalta putsasi Marcelo da Silva.

Kimmo kaunisteli loppulukemat

88 minuutin kohdalla Hörkkö pelattiin loistavasti yksinläpi ja Kimmo näytti mistä Iirojen maalikunkku on tehty. Kylmänviileä viimeistely ohi Kuiron kaunisteli ottelun lukemat kolmeen yhteen. Ja pisteiden jääminen Raumalle oli varmaa.

Ottelun viime minuuteilla saatiin aikaan vielä pienimuotoinen torikokous, kun Aleksi Kanerva ja Fitim Syla tönivät toisiaan olan takaa. Tilanteessa vaadittiin molempien rauhoitteluun joukkuetovereiden apua. Molemmat kuittasivat tilanteesta keltaisen kortin muistoksi.

Kaiken kaikkiaan Raumalla nähtiin erittäin värikäs ottelu, jossa tunteet kävivät välillä liiankin kuumina, mutta yleisö poistui varmasti Äijänsuolta tyytyväisenä ja hymyssä suin nähtyään pienen tauon jälkeen taistelevan kotijoukkueen.

-Meillä oli tänään asenne ja taistelutahto kohdallaan, parista viime pelistä sitä on puuttunut, mutta tänään sitä löytyi, kertoi Iirojen päävalmentaja Kari Latvanen ylpeänä omasta joukkueestaan.

Tappion myötä LoPan mahdollisuudet suoraan nousupaikkaan alkavat olemaan teoreettiset. Valmentaja Palmroos totesikin taistelun tauottua että:

-Etukäteen tiedossa oli, että tästä tulee tiukka kamppailu, mutta tappion myötä PoPa on jo karannut sen verran, että tulevaisuudessa tulemme ajamaan pelaajia sisään ensi kautta varten.


P-Iirot - LoPa 3-1 (0-0)

1-0 50' Jukka Raivio (Sami Vahanto)
1-1 68' Marcelo da Silva
2-1 79' Vasile Marchis
3-1 89' Kimmo Hörkkö (Nico Rinne)


Palkinnot:

Veikkauksen tähdet:

1 piste - Vasile Marchis

2 pistettä – Aleksi Latvanen

3 pistettä – Jukka Raivio


Iiro Vaarien pallot:

1 pallo – Jukka Raivio

2 palloa – Kimmo Hörkkö

3 palloa – Vasile Marchis


P-Iirojen kokoonpano:


                        Raivio     Hörkkö

Pertola       Vahanto      Koskinen       Latvanen
(72 min. Rinne)                             (80 min. Hyysalo)

Kanerva     Peltonen       Marchis          Ulanen

                             Parkkila


LoPan kokoonpano:
Kuiro, da Silva, de Souza, D Kuqi, Syla, Hurme, Tallqvist, Alho, M Kuqi (- > 88min Tajini), Mechri, Hakanen

Yleisöä: 482