Pallo-Iirot Viron harjoitusleirillä

31.3.2008

Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkue kävi harjoitusleirillä Virossa. Antti Koskinen piti leirin ajan päiväkirjaa tapahtumista.

20.3.2008

Torstaiaamuna Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueen pukuhuoneessa riittää väkeä aamukahvilla. Kun viimeinenkin pelaaja on päässyt bussiin passi mukanaan, lähtö kohti Länsiterminaalia alkaa klo 5.35. Latvasen Kari tulee kyytiin mukaan Eurasta. Korttipöydässä on pelattu jo pitkään, kunnes kahvitauko Forssassa tuo tauon. Tässäkin vaiheessa aikataulusta vähän lipsutaan, mutta matkaa päästään jatkamaan. Helsingin länsiterminaaliin saavuimme ajoissa, hieman ennen aamukymmentä. M/S Star lähti satamasta klo 10.30. Laivamatkankin aikana korttipeli oli käynnissä, osa joukkueesta tutustui laivan ravintopuoleen eri muodoissa, sillä lounas oli vasta klo 15.00 hotellilla. M/S Starin saapuessa Tallinnan satamaan klo 12.30, jatkamme matkaa kahdella tilataksilla kohti Hotel Dzingelia. Majoittuminen huoneisiin tapahtui n. klo 13.30, valmentajat olivat hoitaneet huonejaon etukäteen. Lounas maistui ja illan otteluun jokainen valmistui omalla tavallaan. Paikallinen JK Nomme United kaatui 7-1. Paluu hölkäten hotellille ohi pihoja vartioivien koirien, jotka haukkuivat aitojen takana. Iltapala ja vähitellen nukkumaan...

21.3.2008

Aamun herätystä seurasi tukeva aamiainen klo 8.00. Ennen aamuharjoitusta puolustus, keskikenttä ja hyökkäys pohtivat ryhmissä pelitapaamme. Kymmeneltä alkaneet aamuharjoitukset painottivat puolustus- ja hyökkäyspään taktikoita sekä erikoistilanteita. Nälkäinen ryhmä sai ruokailuissa tästä eteenpäin suuremmat annokset. Lounaan jälkeen innokkaimmat tutustuivat paikallisiin kauppoihin. Iltapäivällä ohjelmassa olivat henkilökohtaiset keskustelut valmennuksen kanssa, n. 15 min/pelaaja. Välipalan jälkeen iltapäivä kului pääasiassa korttiringeissä ja osa käytti hyödykseen hotellin langatonta Internet-yhteyttä. Iltaharjoitukset klo 19.00 antoivat lisäaikaa erikoistilanteille, lisäksi hiukan maalintekoa ja loppupeli pienellä panoksella. Reilu iltapala ja panoksen lunastus suoritettiin ennen nukkumaanmenoa.

22.3.2008

Tänä aamuna saapuminen aamupalalle vielä tuntia aikaisemmin, klo 7.00. Vieläkin ihmettelen, miksi lomalaiset käyvät mahdollisimman aikaisin aamupalalla, sillä väkeä oli huomattavasti enemmän liikkeellä verrattuna eiliseen. Kevyt aamuharjoitus sisälsi pelitilanneharjoitteita. Ennen lounasta korttipelit jatkuivat, mutta nopeimmat ehtivät ostoksillekin julkisia kulkuneuvoja käyttäen. Pelipalaverissa käytiin läpi aiemmin tehdyt ryhmätyöt ja painotettiin pelin tärkeyttä leirin kokonaisuudenkin kannalta. Pientä porkkanaa otettiin mukaan, jotta pelaajista saataisiin enemmän irti. TPV nöyrtyikin 3-1 lukemin. Ruokailun jälkeen oli virallinen osuus päätöksessään. Saunailta pienellä visailulla höystettynä tiivisti porukkaa yhä enemmän.

23.3.2008

Aamupalalla nähdään enemmän tai vähemmän väsyneitä pelaajia. Aamulla riitti se, että on lähtövalmiina klo 10.30. Pääsimme TPV:n bussin kyydissä Tallinnan keskustaan ja kassitkin saatiin siinä säilymään, kunnes laiva lähti. Virukeskuksessa aika kului mukavasti tai hiukan tukalammin. Viimeiset ostokset tehtiin terminaalissa ja laivalla, joka lähti klo 15.30. Laivamatkalla kassien säilytys sujui tiukassa pelaajien valvonnassa. Superfast IX saapui Helsinkiin hieman ennen iltakuutta. Allekirjoittanut jatkoi matkaa Ylläkselle yöjunalla ja muu porukka matkusti bussilla kohti Raumaa...

- Antti Koskinen