Miesten joukkueeseen kaksi uutta pelaajaa

22.8.2007

Pallo-Iirot on sopinut kokeneiden Jani Andreasenin ja argentiinalaisen Glaudio Gigenan kanssa loppukauden kestävät pelaajasopimukset. Näillä sopimuksilla Iirot laajentaa pelaajarinkiään loppukaudeksi. Molemmat ovat edustuskelpoisia torstain ottelussa Maskua vastaan.

Jani Andeasen (35) on raumalaisille tuttukin tutumpi keskikentän pelaaja, joka alkukauden on pelannut Iirojen kakkosjoukkueessa Satakunnan Kolmosta. Glaudio Gigena (29) saapui Raumalle Kokkolan GBK:sta. Hän on pelipaikaltaan keskuspuolustaja, mutta pystyy pelaamaan myös keskikentällä puolustavassa roolissa. Ennen Suomeen tuloaan hän pelasi vielä toukokuussa Guatemalan pääsarjassa Deportivo Mictlanin joukkueessa. Aikaisemmin hän on pelannut myös Argentiinassa ja Indonesian pääsarjassa.

 

Loukkaantumiset pienentäneet pelaajarinkiä

 

Joukkueen pelaajarinkiä ovat pienentäneet monet pitkäaikaiset loukkaantumiset. Ari Qvist ja Sami Vahanto ovat jo aloittaneet kuntouttavan harjoittelun polvivammojensa jälkeen, mutta eivät enää tervehdy tähän kauteen. Antti Keskitalo, vaikka harjoitteleekin joukkueen mukana, odottaa polven tähystysoperaatiota. Lisäksi tällä hetkellä lihasvammojen takia kokoonpanosta ovat poissa Tuomas Rinne ja Janne Yrjönheikki.