P-Iirot - MaPS 4-0 (1-0)

18.2.2007

Ari Qvist-2 maalia
Ari Qvist-2 maalia

P-Iirot jatkoi harjoitusottelujaan voitokkaasti...

Pallo-Iirojen miesten joukkue jatkoi tulevien vastustajiensa murjomista. Tällä kertaa Äijänsuon hallissa pelatussa ottelussa jalkoihin jäi Maskun Palloseura numeroin 4-0.

Ottelu eteni alusta alkaen kotijoukkueen komennossa. Myös vastustaja pääsi myös muutaman kerran hätyyttelemään Mikko Salmisen vartioimaa raumalaismaalia.  Pirteän ottelun pelannut, kahden maalin mies Ari Qvist pääsi kokeilemaan maalintekoa jo ensimmäisellä peliminuutilla. Pienestä kulmasta lauottu laukaus meni hiukan maalin takakulman ohi. Kotijoukkueen ensimmäisen puoliajan vaarallisimmat maalipaikat tulivat melkein järkiään erikoistilanteista. Maskulaisten maalille nostetut vaparit ja kulmat jäivät elämään kuudentoista alueelle, mutta vastustajan onnistui useimmiten peittämään raumalaisten maalintekoyritykset. Ottelun avausmaali syntyi aivan puoliajan lopussa kulman jälkitilanteesta, Jukka Raivion survoessa pallon lähietäisyydeltä verkkoon.

Puoliajalla iirovalmentaja Tero Suonperä ohjeisti joukkoaan pelitempon nostamiseen. Toine puoliaika olikin sitten jälleen kerran kotijoukkueen näytöstä ja maskulaiset putosivat raumalaisten kyydistä. Kun ottelua oli pelattu 57 minuuttia, Qvist pukkasi 2-0 johdon Jouni Tukiaisen keskityksestä, vastaan tulleen maalivahdin edestä. 3-0 maalin nopeakinttuinen Qvist teki aivan päätyrajan tuntumasta, pienestä kulmasta ottelun 72. minuutilla. Neljäs maali synti pelin 75. minuutilla, kun Tukiainen seurasi maalivahdin puolittain torjuman oman laukauksensa loppuun asti ja siirsi pallon maaliin kahden maskulaispuolustajien välistä.

Selvä voitto ei saanut kuitenkaan valmentaja Suonperää pelkästään kehumaan omiaan.

- Aivan liian laiskavauhtinen peli, vaikka rytmin muutos toisella puoliajalla miellyttikin. Joukkueen puolustuspeli topparipari Ulanen-Peltonen viimeisenä lukkona onnistui tässä pelissä hyvin. Hyökkääjistä onnistui Qvist, myös joukkueen mukana harjoitteleva Samuli Luukkanen väläytteli osaamistaan muutaman kerran. Ensi viikon pelaajat harjoittelevat omatoimisesti ja tempo harjoituksissa kovenee ja lisääntyy, kun joukkue seuraavan kerran kokoontuu yhdessä harjoituksiin.

 

Seuraavan ottelun Iirot pelaa 4.3. vieraissa Fc Hämeenlinnaa vastaan. Raumalla pelataan la 10.3. perinteinen Helmiturnaus. Tänä vuonna turnaukseen osallistuvat kotijoukkueen lisäksi OPS Oulusta sekä PoPa.

 

Kokoonpano:   Salminen – Koskinen, Ulanen, Peltonen, Kanerva – Raivio (58’ Lehtovaara), Souza, Tukiainen – Torkkeli, Luukkanen (41’ Pertola), Qvist (76’ Luukkanen)