Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueeseen pelaajamuutoksia

10.8.2006

Cassiano jää, Mäkilä palaa...

Pallo-Iirojen miesten joukkueeseen liittyy loppukauden ajaksi kaksi uutta pelaajaa. Joukkueessa kolme ottelua pelanneen brasilialaisen Cassianon kanssa sovittiin sittenkin joukkueeseen   jäämisestä. Lisäksi talven joukkueen mukana harjoitellut Jussi Mäkilä palaa kuun lopulla jatkamaan opintojaan Raumalle ja liittyy joukkueen harjoitusvahvuuteen. Hänet saatetaan myös nähdä myös loppukauden sarjaotteluissa, jos hänen pelilupansa saadaan kuntoon ennen elokuun loppua. Joka tapauksessa Mäkilä kuuluu joukkueen ensi kauden suunniteltuun pelaajistoon.

Uudet pelaajat tulevat täydentämään miesten joukkueen pienentynyttä pelaajarinkiä. Kesän kuluessa rinki on pienentynyt neljällä pelaajalla. Viimeisimmät loukkaantuneet ovat Sami Vahanto, jonka nilkka vaatii leikkauksen sekä polvivaivainen Pasi Lehtonen. Lisäksi loukkaantumiskierteestä toipunut Ville Bärholm siirtyi loppukaudeksi porilaiseen 3.divisioonassa pelaavaan MuSaan.

Kauden aikana edustusjoukkueessa on tähän mennessä pelannut viisi omaa A- ja B-ikäistä junioria. Seuran A-nuorten pelaajaringin pienuus kuitenkin estää pysyvämmät pelaajasiirrot edustusjoukkueeseen. Sarjapaikan varmistumisen jälkeen loppukauden peleissä keskitytään oman pelin kehittämiseen ja ensi kautta ajatellen pyritään peluuttamaan omia potentiaalisia nuoria mahdollisimman paljon.