P-Iirot - MaPS 3-1

12.3.2006

Tulevan kauden vastustajat kohtasivat harjoitusottelussa...

Pallo-Iirot voitti lauantaina kotonaan Äijänsuolla samassa Kakkosen lohkossa pelaavan Masku Palloseuran selvästi numeroin 3-1 (2-1). Ottelu sai vauhdikkaan alun sillä kuudessa minuutuissa ottelussa tehtiin kaksi maalia. Ensin ottelun 4. minuutilla maskulaispuolustus joutui kaatamaan iirolaishyökkääjän oman maalinsa edustalla. Tilanteesta tuomitun rankkarin ampui maaliin kotijoukkueen Drian de Souza. Pari minuuttia myöhemmin Maskun hyökkääjä karkasi iiropuolustukselta läpiajoon ja tasoitti pelin sijoittamalla pallon ohi iirovahti Rami Viljasen. Tilanne sai alkunsa keskikentän pallonmenetyksestä ja  siitä seuranneesta nopeasta vastahyökkäyksestä. Enempää maaleja ei ensimmäisellä puoliajalla nähty, hyvistäkään maalipaikoista. Kotijoukkue  rakensi omaa peliään alakerran ja keskikentän kautta ja vastustaja pakotettiin avaamaan peliään pitkillä alakerran avauksilla.

Mitä pitemmälle ottelu eteni, sitä selvemmin kenttätapahtumat siirtyivät iirolaisten hallinnaksi. Pallon ja pelaajien liike oli aivan toista luokkaa kuin vastustajan. Muutaman kerran myöhässä olleet maskulaiset joutuivatkin rikkomaan kotijoukkueen pelaajia rumin taklauksin. Ottelun erotuomarilla olikin ajoittain täysi työ  saada pelaajien kuumentuneet tunteet pysymään kurissa.

Ottelun voitto varmistettiin kahdella näyttävällä alakerrasta asti rakennetulla hyökkäyksellä. 35.minuutin kohdalla maalin viimeisteli Mika Saari ja 55. minuutilla kantapääohjauksella Jussi Mäkilä. Molempien maalien rakenteluun osallistui useita pelaajia, palloa liikuteltiin nopeasti mieheltä toiselle ja lopuksi molemmilla maalintekijöillä oli vapaat paikat viimeistellä osumansa, Mäkilällä jopa näyttävästi kikkaillen. Kokonaisuudessaan toinen puoliaika olikin kotijoukkueen pelinhallintaa ja sillä olikin muutamia hyviä maalipaikkoja lisätä johtoaan. Enempää maaleja ei kuitenkaan saatu aikaiseksi, mutta yliotteen kotijoukkue sai kesän sarjan avausotteluvastustajastaan Maskusta.

-Kova harjoitusviikko takana ja silti joukkue jaksoi liikkua ainakin vastustajaan nähden jopa kiitettävästi. Lisäksi mieltä lämmitti harjoituksissa treenatun pelinrakentelun onnistuminen myös pelissä, tuloksena kaksi näyttävää maalia, ilotsi Tero Suonperä ottelun jälkeen.

Pallo-Iirojen avauskokoonpano: Viljanen, Vahanto, Kauppi, Peltonen, Lehtonen, Andreasen, Bodbacka, de Souza, Saari, Qvist ja Gaetti. Vaihdosta kentälle: Kanerva, Mäkilä, Koskinen, Torkkeli, Karvonen ja Tukiainen.