P-Iirot - Kraft 0-1

12.2.2006

Tasainen ottelu kääntyi vastustajan voitoksi...

P-Iirojen miesten joukkue pelasi kevään neljännen harjoitusottelunsa Kakkosessa pelaavaa Krafia vastaan.

Kotijoukkueen pelinhallinnasta huolimatta vierailijat voittivat ottelun 1-0 (0-0). Aiemmista Iirojen otteluista poiketen ottelu alkoi heti kotijoukkueen pelin hallinnalla. Se rakenteli jatkuvasti hyökkäyksiä kohti närpiöläisten maalia. Vastustaja joutui tyytymään nopeisiin yksittäisten pelaajien vastahyökkäyksiin, jotka iiropuolustuksen oli helppo selvittää. Iirojen puoliajan parhaat maalitekoyritykset syntyivät oikealta tulleista keskityksistä, mutta puoliajalle mentiin maalittomassa tasatuloksessa.

Puoliajalla Iirot suoritti neljä pelaajavaihtoa, eikä saanut samanlaista peliotetta kuin ottelun alussa. Niinpä Kraft pääsi otteluun mukaan ja loi tunnin pelin jälkeen kaksi maalipaikkaa, joista toisen se käytti hyväkseen. Iiropuolustus ei pystynyt purkamaan palloa pois omalta maaliltaan, vaan irtopalloon ehti ensimmäisenä vastustaja ja laukaisi pallon maaliin. Heti maalin jälkeen kotijoukkue siirtyi kolmeen hyökkääjään ja otti ottelun hallinnan itselleen. Viimeiset 20 minuuttia pelattiinkin närpiöläisten päässä, mutta hyvistäkään paikoista palloa ei saatu vastustajan maaliin. Varsinkin Jussi Mäkilä ja Ari Qvist tuhrivat omat hyvät paikkansa. Varsinkin Iiroissa näytillä oleva Drian Souza järjesteli maalipaikkoja keskikentällä. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä tiiviimmin Kraft puolusti omaa maaliaan ja onnistui pitämään oman maalinsa puhtaana ja voittamaan ottelun 1-0.

Ottelun jälkeen kotijoukkueen valmentaja Tero Suonperä näki tappionkin jälkeen ottelussa paljon positiivisia asioita.
- Luottamus omaan tekemiseen ja pallollinen pelaaminen paranee koko ajan, kun joukkueen pelaajat alkavat tuntea toisensa. Myös ottelun maalipaikkojen määrään olen tyytyväinen. Toisaalta jos ottelun todelliset maalipaikat ovat meille 8-2, emmekä pysty tekemään maaliakaan, on tulevien viikkojen treenien harjoittelun aihe selvillä.

Pallo-Iirojen aloituskokoonpano: Viljanen, Vahanto, Kauppi, Lummikko, Koskinen, Saari, Bodbacka, Souza, Raivio, Mäkilä ja Gaetti. Vaihdosta kentälle tulivat: Andreasen,Qvist, Torkkeli, Bärholm ja Ihala. 

Seuraavan kerran iirolaiset pelaavat omassa Helmiturnauksessaan la 25.2.2006. Muut joukkueet turnauksessa ovat JK Tallinna Kalev, Kaarinan Pojat ja Euran Pallo.