Minttu Ylikraka U18-tyttöjen maajoukkueleirille

20.8.2019

Minttu Ylikraka oli viime keväänä U17-tyttöjen EM-jatkokarsintajoukkueessa.
Minttu Ylikraka oli viime keväänä U17-tyttöjen EM-jatkokarsintajoukkueessa.

Leiri järjestetään syyskuun alussa Eerikkilässä.

U18-tyttöjen maajoukkueen päävalmentaja Arttu Pitkäkangas on nimennyt maajoukkueleirille lähtevät pelaaja. Pallo-Iirojen B-tyttöjen YJ:stä kutsun sai MuSan Minttu Ylikraka.

Kyseinen leiri on enimmäinen tapahtuma nykyisenä ikäluokkana, sillä keväällä EM-jatkokarsinnassa joukkue oli vielä ikäryhmässä U17-tytöt. Ylikraka oli maajoukkueen mukana myös tuolloin.

- Kymmenen pelaajaa oli mukana kevään jatkokarsinnassa, mukana on lisäksi ihan uusia pelaajia ja sellaisia, jotka ovat olleet viimeksi mukana vähän kauemman aikaa sitten. Nyt aloitamme valmistautumisen ja matkan kohti ensi syksyn U19 EM-karsintaa. Tämä on todella hyvä aika katsastaa pelaajia ja on hienoa, että saamme leirille – kuten tulevillekin leireille – ison ryhmän eli 3+20 pelaajaa, Pitkäkangas kertoo Palloliiton sivuilla.

Leiri järjestetään Eerikkilässä 1.-4.9.2019, ja ohjelmaan kuuluu ottelu JyPK:n Naisten Liigan joukkuetta vastaan.