FC Espoo haki pisteet huolimattomalta Pallo-Iiroilta

17.8.2019



Vierailija FC Espoo kävi hakemassa lauantai-iltapäivästä pisteet Pallo-Iiroilta. Fyysinen ja taitava espoolaisryhmä rakensi useampia maalipaikkoja, joten luvut jopa hieman mairittelevat keltapaitoja.

Pallo-Iirot lähti otteluun ilman pelikiellossa ollutta kapteeniaan Eetu Kaipiota, sairastumisen vuoksi sivussa ollut Eetu Setästä sekä henkilökohtaisten syiden vuoksi peliin väliin jättänyttä Juuso Aaltoa.

Kotijoukkueen kannalta lauantain peli FC Espoota jätti paljon mietittävää. Etenkin syöttöjen laatu ja huolellisuus pallon kanssa jättivät paljon parantamisen varaa.

Espoo teki maalinsa Iirojen menetettyä pallon vaarallisissa paikoissa ja toisaalta oma hyökkäyspelaaminen oli todella vaatimatonta viimeisellä kolmanneksella.

- Pääsimme viimeiselle kolmannekselle ihan suunnitelmien mukaan, mutta syöttöjen laatu oli tänään heikkoa. Olimme huolimattomia pallon kanssa ja kaivoimme itsellemme tänään ongelmia, päävalmentaja Scott Green pohti pelin jälkeen.

- Meiltä puuttui laatu boksin läheisyydessä tänään ja oman pallonhallinnan virheiden kautta FC Espoo pääsi tekemään maalinsa. Pakotimme peliä ja sitä kautta tuli virheitä, joista vastustajalle syntyi aivan liian monta maalipaikkaa.

Ensimmäisellä puoliajalla FC Espoo otti johtoaseman kun koko pelin raumalaisnäkökulmasta vaarallinen ollut Valdirin Rashica pelattiin pallonmenetyksen jälkeen yksin läpi. Kymppipaita nousi vahvasti boksiin ja nosti pallon yli maalilla pitkästä aikaa pelanneen Miko Lainion yli. Lainio sai kosketuksen palloon, mutta ei riittävästi.

Nuori maalivahti oli Pallo-Iirojen ehdoton kentän hahmo tänään sillä ensimmäisen puoliajan lopussa ulottuva maalivahti otti 2-3 huippupelastusta ja Iiroille jäi numerojen puolesta mahdollisuus toisella puoliajalla pistejahtiin. Toisella puoliajalla Lainio koppasi muun muassa rangaistuspotkun.

Espoo hallitsi kunnes vetäytyi

315-päinen yleisö toivoi puoliajalla ryhtiliikettä, mutta peli jatkui pitkälti samankaltaisena kuin ensimmäisellä puoliajalla. Pallo-Iirot piti tosin hieman tarkemmin huolta pallosta, mutta edelleen hyökkäykset pysähtyivät viimeisellä kolmanneksella huonoihin ratkaisuihin.

Päävalmentaja Green vaihtoi toisella puoliajalla Waltteri Riihimäen Konsta Siivoseen 52 minuutilla, Erik Mirelin Topias Silvennoiseen ottelun 65 minuutilla ja vielä lopussa Eetu Snickerin Aleksi Leppäseen.

Vaihdot toivatkin energiaa raumalaisten pelaamiseen. FC Espoo alkoi puoliajan edetessä vetäytyä alueelleen mikä avasi Iiroille lisää tilaa kentällä. Kun Lainio koppasi Kastriot Kastratin rangaistuspotkun, niin joukkueessa heräsi vielä kipinä ottelun tasoittamiseen.

88 minuutilla Juho Torkkeli lähetti matalan keskityksen boksiin, jonka Oscar Johnston päästi ovelasti läpi Konsta Siivoselle. Keskikenttäpelaaja laukoi pallon boksin rajalta nätisti verkkoon. Lisäajalla Eetu Snickerille avautui paikka tasoitukseen ja mies harhauttikin puolustajan hakien vasuriaan vapaaksi, mutta viime hetkillä Espoon puolustaja blokkasi vedon.

Espoo otti lopulta varsin ansaitun voiton 1-2 lukemin. Maalipaikat menivät selvästi vierasjoukkueelle. Pallo-Iiroille jäi mietittävää tuleviin otteluihin, etenkin hyökkäysalueen laadun löytämiseen.

-Tästä on nyt vaan jatkettava töitä pelaajien kanssa. Tarvitsemme enemmän laatua ja huolellisuutta pallon kanssa, Green päätti.

Pallo-Iirot kohtaa seuraavaksi tulevan viikon perjantaina yhden sarjan ennakkosuosikeista eli SalPa:n Salossa.