Oscar Johnston ja James Whiting sopimuksiin Pallo-Iirojen kanssa

18.7.2019

James Whiting (vas.) ja Oscar Johnston
James Whiting (vas.) ja Oscar Johnston

Toukokuun lopulla Pallo-Iirojen harjoitusvahvuuteen liittyneet brittipelaajat ovat molemmat kirjoittaneet seuran kanssa kauden loppuun asti kestävän sopimuksen.

James Whiting ja Oscar Johnston saapuivat Portsmouthista Raumalle kolmen viikon testijaksolle toukokuun lopulla. Jakso tuotti molemmin puolin toivotun tuloksen ja molempien pelaajien kanssa päädyttiin loppukauden kattaviin sopimuksiin.

- Heiltä löytyy taitoa ja he tekevät joukkueestamme vahvemman. Nyt heille avautuu mahdollisuus näyttää osaamisensa myös peleissä ja sitä kautta yrittää ansaita paikkansa kokoonpanossa, päävalmentaja Scott Green toteaa.

Vuonna 2000 syntynyt Whiting viihtyy keskikentällä ja pystyy pelaamaan myös laitapuolustajana. Johnston (-01) sen sijaan on joukkuekaveriaan hyökkäävämpi keskikenttäpelaaja.

Molempien tavoite oli heti Raumalle saapuessa olla pidempään kuin kolme viikkoa. Nyt kun sopimukset on kirjoitettu, innostus mahdollisuudesta huokuu pelaajista kauas.

- Olen todella iloinen, että saan olla täällä. Scott tarjosi hienon mahdollisuuden. Nyt haluan vain päästä pelaamaan ja auttamaan joukkuetta. He ovat pelanneet tähän asti todella hyvin ja toivottavasti voin olla mukana jatkamassa sitä virettä seuraavissa peleissä, Whiting hymyilee.

- Samat ajatukset minulla. Odotan vain todella paljon, että pääsen pelaamaan. Keskityn nyt täysillä siihen, että pystyn auttamaan joukkuetta omilla vahvuuksillani, Johnston myötäilee.

Kansainvälinen siirtoikkuna avautui 10. heinäkuuta, ja vahvistus brittipelaajien siirrolle saatiin torstaina 18.7.