Naiset joutui taipumaan kärkikamppailussa

17.6.2019

Pallo-Iirojen naiset hävisivät lauantaina kärkiottelussa NJS:lle 0-3 (0-1).

Pallo-Iirot oli järjestänyt hienon tyttöjoukkuetapahtuman ottelun ympärille ja yleisöä oli mukavasti lämpimässä lauantai-iltapäivässä Alsecco Stadionilla. Se ei kuitenkaan tällä kertaa auttanut kotijoukkuetta ottamaan elintärkeitä pisteitä, vaan Iirottaret joutuivat olemaan vastaanottava osapuoli tasokkaassa kakkosen A-lohkon ottelussa.

Ensimmäisen jakson ekat 20 minuuttia oli melko selvästi NJS:n hallintaa ja Iirot ei saanut hyökkäyspeliään toimimaan juuri ollenkaan. Sen jälkeen kotijoukkue alkoi pikkuhiljaa pääsemään peliin mukaan. 37 minuutilla tuli sitten kylmää vettä niskaan, kun vieraat menivät Ziff Jourdanin maalilla 0-1 johtoon. Tästä viisi minuuttia ja tuli uudelleen jobinpostia. Pallo-Iirot joutui vaihtamaan topppari Ellaliisa Kaukkilan pois kentältä jalkavaivan vuoksi. Tämä vaihto aiheutti aluksi jonkun verran sekaannusta Iirojen peliin. Tauolle mentiin NJS:n 0-1 johdossa.

Toiselle jaksolle marssi sisuuntuneempi kotijoukkue, joka jakson alkupuolella sai rikottua vieraiden halinnan ja pääsi nyt myös itse paremmin hyökkäämään sekä pitämään palloa. Aivan loistopaikoille ei kuitenkaan tällä kertaa päästy ja pikkuhiljaa peli taas tasoittui uomiinsa.

Sitten toppariksi siirretty Katri Juhola joutui kahdesti rikkomaan vastustajaa boxissa pilkun arvoisesti. Ensimmäisen rankkarin laukoi 63 minuutilla ylärimaan Heidi Rajakko ja toisella kertaa vieraiden jenkkivahvistus Carly Mauldin onnistui viemään vieraat 0-2 johtoon. Tässä vaiheessa peliä oli käyty 69 minuuttia.

Tämän jälkeen kotijoukkueen selkäranka alkoi taipua. Pelipaikkavaihdoksilla Iironaiset pyrki vielä kaikin keinoin pelii mukaan, mutta hyviä maalintekopaikkoja ei enää saatu luotua kuin yksi, joka sekin tuli kulmapotkusta. 90+1 minuutilla vieraat saivat vielä tehtyä kosmeettisen 0-3 maalin. Tekijä jälleen Maulden illan toisellaan.

"Nyt pitää rehdisti tunnustaa että tänään kohtasimme parempamme. NJS oli todella kovatasoinen ryhmä, joka puolusti hyvin ja pystyi pitämään palloa pitkiä jaksoja. Esimmäistä kertaa emme saaneet luotua todellisia maalipaikkoja kuin pari, ja se on tosi vähän verratuna aiempiin peleihin", kertoi Iirojen päävalmentaja Iiro Koivula.

"Ellaliisa Kaukkilan vaihto eka jaksolla aiheutti paljon päänvaivaa, ja jouduimme muuttamaan pelipaikkoja useampaan kertaan. Tämä ei voinut olla vaikuttamata ottelun kulkuun. Nyt vain täytyy päästä nopeasti tästä yli ja valmistautua vielä kevätkierroksen viimeiseen otteluun TPS/2:sta vastaan. Pitää  muistaa että tässä sarjassa myös paras lohkokakkonen pääsee karsimaan noususta", lisäsi Koivula.

Pallo-Iirojen naiset pelaavaat siis kevätkierroksen viimeisen ottelunsa Turussa maanantaina 24.6 TPS/2:sta vastaan ja tämän jälkeen sarjassa alkaa noin kuukauden tauko.