Kotiotteluiden voittotili auki – Saariselle nollapeli

9.6.2019


Pallo-Iirot jatkoi sarjan kärkijoukkueiden kaatamista, kun SalPaa vastaan irtosi Alsecco stadionilla makoisa 2-0 -voitto.

Pallo-Iirot jatkoi sunnuntaina siitä, mihin FC Espoota vastaan viikko sitten jäätiin. Kauden ensimmäinen kotivoitto irtosi sarjakakkosena majailleen SalPan kustannuksella loppulukemin 2-0 (1-0).

Ensimmäinen puoliaika oli tasainen. Molemmat saivat luotua hyviä tilanteita, mutta kaikkein vaarallisimpia paikkoja ei juurikaan nähty.

Kun peliä oli noin 40 minuuttia pelattuna, alkoi tapahtua. SalPan Jami Siirtola sai varoituksen, joka toi raumalaisille vaparin hyvästä paikasta. Eetu Kaipion potkusta pallo salpalaisen käteen ja tuomiona pilkku. Kaipio vetämään myös rangaistuspotkua, josta pallo varmasti maaliin. Näin kotijoukkue puoliajalle maalin johtoasemassa.

- Pelaajamme olivat mahtavia. Tiukka taistelu, jossa ensimmäisen puoliajan pelisuunnitelmamme oli hyvä. Topias Silvennoiselta kiitettävää peliä tilanteessa, joka aiheutti vapaapotkun hyvästä paikasta boksin ulkopuolelta.
 

Rapala sinetöi voiton
 

Toinen puoliaika sisälsi useampia nopeita vastahyökkäyksiä puolin ja toisin. Ajoittain SalPa sai pallonhallintaa enemmän itselleen ja kerran vierasjoukkue pääsi yrittämään tasoitusyritystä aivan lähietäisyydeltä, mutta Henri Saarinen torjui tilanteen komeasti. 

82 minuuttia oli pelattuna, kun Aake Rapala lisäsi kotijoukkueen karkumatkan kahteen maalin.

- Saimme matkaan hieman onneakin, mutta ilmassa leijui mahdollisuus toiseen maaliimme ja sen saimmekin. Hieno maali ja loistavaa pelaamista Rapalalta.

Siitä SalPa ei enää noussut. Viimeiseen kymmeneen minuuttiin vierasjoukkue vielä nappasi kolme keltaista ja yhden punaisen kortin. Viitisen minuuttia ennen pelin päätöstä kentän joutui jättämään Ilari Koljonen.

Näin Pallo-Iiroille kauden ensimmäinen kotivoitto ja Saariselle kauden ensimmäinen nollapeli.

- Ennen peliä tuntui, että SalPan voittoa pidettiin itsestäänselvyytenä ja ainoa kysymys olisi miten monella maalilla vierasjoukkue ottelun vie. On vaikea lähteä otteluun, kun tuntuu, että kaikki ajattelevat sinun jo hävinneen, vaikka peli ei ole vielä edes alkanut. Meidän pelaajamme eivät kuitenkaan antaneet tämän ajatusmallin viedä, päävalmentaja Scott Green kehuu.

Seuraavaksi raumalaiset kohtaavat Ilves/2:n Tampereella viikon päästä. Kotiottelun aika on jälleen juhannusviikolla, kun vieraaksi saapuu paikallisvastustaja FC Jazz.