Pallo-Iirojen Naisille kotivoitto

31.5.2019


Paimion Haka taipui helatorstain illassa sinikeltaisille 6-2 lukemin. Jessica Kannosto tykitti ottelussa hattutempun.

Pallo- Iirojen Naisten  joukkue kohtasi helatorstaina Paimion Hakan kotikentällään. Ottelu päättyi kotijoukkueen selvään 6-2 (4-1) voittoon. Iirot oli selkeästi kuskin paikalla lähes koko ottelun ajan. Varsinkin toinen jakso oli ajoittain hyvin tyylikästä pallonhallintaa pääasiassa hyökkäysalueella.
Ensimmäinen maali tuli Laura Ketolan toimesta jo ottelun ensimmäisellä peliminuutilla. Tämän PaiHa kuittasi heti minuutin päästä. Sen jälkeen maaleista vastasivat Iironaiset. Nea Saarinen teki 2-1 ja Jessica Kannosto 3-1 sekä 4-1. Neljäs maali syntyi rangaistuspotkusta. Ensimmäisellä jaksolla paimiolaisillakin oli muutama hyvä maalintekopaikka, mutta ratkaisut eivät onnistuneet.

Toinen jakso oli sitten raumalaisten näytöstä. Totaalinen hallinta säilyi koko jakson ajan, ja vaikka kaikki vaihdot tehtiin, ei taso pudonnut yhtään. Ensin  Heta Lepistö teki 5-1 komealla laukauksella maalivahdin yli. 6-2 loppunumerot  laukoi yhtä komeasti "Jaska" Kannosto ja kruunasi näin hattutemppunsa. Kannosto siirtyi maalipörssin kärkeen kahdeksalla osumalla. Iirot on muutenkin tehnyt lohkossaan selkeästi eniten maaleja, 29 kappaletta kuudessa ottelussa.

 "Kokonaisuutena taas hyvä esitys. Alussa olimme pienissä vaikeuksissa PaiHan vastahyökkäysten kanssa, mutta se saatiin kontrolliin melko nopeasti", kertoi Iirojen päävalmentaja Iiro Koivula, ja jatkoi "Positiivista on se, että pystymme jokaisessa pelissä luomaan todella paljon maalintekopaikkoja, joista on varaa osa hukatakin. Lisäksi maalit ovat jakautuneet usean pelaajan kesken , joka kertoo siitä että viimeistely ei ole yksittäisen pelaajan varassa". Pallo- Iirot jatkaa lohkon kakkosena viiden pisteen päässä sarjaa johtavasta NJS:sta. Seuraavaksi naiset matkaavat TPV:n vieraaksi viikon päästä sunnuntaina. Seuraava kotiottelu on sitten lohkon kärkipeli Alsecco-stadionilla 15.6., jolloin NJS saapuu vieraaksi. Ottelu alkaa klo 15:00, ja silloin on kotijoukkueella mahdollisuus kaventaa joukkueiden välinen ero kahteen pisteeseen.