Naiset vaikeuksien kautta voittoon

6.5.2019


Pallo-Iirojen naiset kohtasi kauden toisessa pelissään nousijajoukkue RaiFu:n Raisiosta.

Avausjakso oli tuskainen raumalaisille, ja niinpä Raifu pääsi kahdesti rokottamaan, Iirojen hallinnasta huolimatta. Aivan jakson viime sekunneilla, jo yliajalla, Pallo-Iirot sai vielä kulmapotkun. Jessica Kannoston mainiosta kulmasta Katri Juhola survoi pallon maaliin, ja jakso päättyikin tähän tilanteeseen. Hyvä osoitus taisteluasenteesta ja maali todella tärkeään paikkaan, juuri jakson päättyessä.

Puoliajalla Iirottaret saivat rivinsä kuntoon ja joukkue tulikin toiselle jaksolle selkeästi hakemaan ottelun voittoa ja kolmea pistettä kotiyleisön edessä. Iirot pystyikin pitämään pakettinsa huomattavasti tiiviimpänä kuin ensimmäisellä jaksolla ja näin raisiolaisille ei jäänyt enää kovin paljon mahdollisuuksia hyökkäyssuuntaan. Jaksoa oli pelattu vain viisi minuuttia kun Selma Laaksonen tasoitti pelin 2-2:n. Tästä kotijoukkue sai selkeästi virtaa lisää ja jo kahden minuutin kuluttua Jessica Kannosto vei Pallo-Iirot 3-2 johtoon. Tästä eteenpäin ottelua pelattiin pääsääntöisesti RaiFun puolustualueella ja vain huolimattomuus viimeistelyssä piti lukemat siedettävinä vieraitten kannalta. Raisiolaisten harvat hyökkäykset Iirojen puolustus hoiti varmasti. Ottelua oli pelattu 81 minuuttia kun vihdoin Katri Juhola päästi kotijoukkueen piinasta tekemällä 4-2 osuman. Siitä neljä minuuttia ja sama pelaaja viimeisteli hattutemppunsa tekemällä loppulukemiksi 5-2.

Kaiken kaikkiaan Pallo-Iirot hallitsi peliä lähes koko ajan ja RaiFu pääsi aika ajoin nopeilla vastahyökkäyksillä iskemään. Toisella jaksolla nämäkin yritykset pystyttiin eliminoimaan tyylikkäästi puolustuksen toimesta.

- Tämä oli osoitus joukkueen henkisestä vahvuudesta, kun pystyttiin kasaamaan itsemme heikon ensimmäisen jakson jälkeen, ja voittamaan peli kuitenkin selkeästi. Vielä meillä on paljon tekemistä, mutta kyllä tämäkin peli todisti sen että ei tässä turhaan ole töitä tehty jolukuusta alkaen. Meillä on paljon ratkaisuihin pystyviä pelaajia ja tänäänkin kaikkien tuhlattujen paikkojen lisäksi pystyttiin kuitenkín tekemään viisi maalia. Tästä mennään eteenpäin, kertoi Iirojen päävalmentaja Iiro Koivula.

Pallo-Iirot on sarjakärjessä kahden pelatun ottelun jälkeen kuudella pisteellä ja maalierolla 13-3. Seuraavaksi on edessä kärkikamppailu Hämeenlinassa kun vastaan asettuu yksi lohkon ennakkosuosikeista Hämeenlinna Härmä. Tämä ottelu pelataan 15.5.