Kausi käyntiin makoisalla voitolla – Lainiolle nollapeli

4.5.2019


Pallo-Iirot palasi Kakkoseen voitokkaasti, kun se onnistui kaatamaan Käpylän Pallon Helsingissä 0-1 (0-1).

Alakanttiin sujunut harjoituskausi oli vain kaukainen muisto, kun Pallo-Iirot onnistui nappaamaan kauden avausottelustaan voiton. Henri Saarisen loukkaantumisen vuoksi torjuntavastuun saanut Pallo-Iirojen oma kasvatti Miko Lainio otti pelissä muutaman erittäin hyvän torjunnan, eikä päästänyt taakseen maaliakaan.

Pallo-Iirot aloitti ottelun hyvin. Peliä oli pelattu vain 13 minuuttia, kun raumalaiset saivat luotua läpiajon. Kotijoukkueen maalivahti Paavo Valakari taklasi tilanteessa, ja sai punaisen kortin.

Mitä pidemmälle ensimmäinen puoliaika eteni, sitä enemmän vierasjoukkue sai peliä hallittua. Raumalaiset onnistuivat luomaan pitkän paineistuksen KäPa:n hyökkäysalueelle, kun peliä oli pelattuna noin puolituntia. Muutama tilanne meni vain hieman ohi maalin ja Genc Kovaqin yritys osui tolppaan.

KäPa:n maalivahti tarjosi Kovaqille kuitenkin uuden mahdollisuuden maalintekoon, syöttämällä pallon suoraan hyökkääjälle. Kovaqi ei tilannetta jättänyt hyödyntämättä ja naulasi pallon varmasti verkkoon.

- Ensimmäisen puoliajan painostimme hyvin ja pystyimme luomaan tilanteita. Harmi, ettei niissä aivan saatu palloa maaliin asti. Se maali, minkä lopulta vierasjoukkueen maalivahdin avustuksella saimme oli onnekas. Mutta joskus pieni onni on juuri sitä, mitä voittoon tarvitaan, päävalmentaja Scott Green huomauttaa.

 

Taistelua loppuun asti
 

Toinen puoliaika kului selkeästi tasaisemmissa merkeissä ja molemmissa päissä nähtiin vaarallisia maalintekotilanteita. Kotijoukkue sai kertaalleen pallon jo lähes maaliin, mutta tilanne onnistuttiin pelastamaan aivan maaliviivalta.

- Väsyimme ehkä vähän, vaikka teimmekin vaihtoja. Syynä voi olla se, että täysiä peliminuutteja ei harjoitusotteluissa juuri kukaan pelannut. Saimme kuitenkin luotua myös toisella puoliajalla hyviä tilanteita, mutta ikäväksemme emme onnistuneet tekemään toista maalia ja niin sanotusti paketoimaan peliä.

Pallo-Iirot pystyi puolustamaan ja hallitsemaan palloa loppupelin niin, että toista maalia ei tällä kertaa tarvittu ja yksi maali riitti voittoon.

- Olen todella helpottunut pelaajien puolesta. He ovat muuttaneet tapoja an ajatella, harjoitella ja pelata. Harjoituskaudella palkintoa ei vielä tullut ja olen iloinen, että nyt se saatiin.

Green korostaa, että tämä voitto on hieno asia niin edustusjoukkueelle kuin kakkosjoukkueellekin, sillä se näyttää, että asioissa edetään. 

-Erityiskiitokset haluan antaa TPS:sta saapuneille Otto Schultzille ja Julius Perälälle. Heidän laatu näkyi ja he toivat joukkueeseen juuri sitä, mitä kaipaamme. Myös Kovaqi näytti kentällä omaa osaamistaan. Ja tietenkin vielä pakko nostaa esille Lainio. Mahtava peli ja hieno aloitus hänen uralle, Green hehkuttaa.

Pallo-Iirojen kotiavaus pelataan ensi lauantaina 11.5. klo 17, kun vieraaksi saapuu FC Honka akatemia.