Otto Schultz ja Julius Perälä Pallo-Iiroihin – myös Genc Kovaqi jatkaa joukkueen mukana

3.5.2019

Genc Kovaqi (vas.), Otto Schulzt ja Julius Perälä Pallo-Iirojen vahvuuteen.
Genc Kovaqi (vas.), Otto Schulzt ja Julius Perälä Pallo-Iirojen vahvuuteen.

Schultz ja Perälä saapuvat Raumalle koko kauden kattavalla lainasopimuksella FC TPS:sta. Genc Kovaqi jatkaa joukkueen mukana ainakin kuukauden ajan.

Pallo-Iirot vahvistuu vielä aivan kauden kynnyksellä, kun viimeisessä harjoitusottelussa jo mukana olleen Genc Kovaqin lisäksi joukkueeseen liittyvät Otto Schultz ja Julius Perälä.


Vahvistusta puolustukseen
 

Otto Schultz, 20, siirtyy kasvattajaseurastaan TPS:sta koko kauden mittaisella lainasopimuksella Pallo-Iiroihin. Topparina pelaava Schultz debytoi viime kaudella Veikkausliigassa, pelaten kaksi ottelua TPS-paidassa. Pääasiassa kausi kuitenkin kului Kakkosen B-lohkossa SalPa:n riveissä. Otteluita salolaisjoukkueessa kertyi 17, joissa syntyi kaksi maalia.

Lainasopimuksella Pallo-Iiroihin saapuu myös 17-vuotias TPS:n GANT-akatemian pelaaja Julius Perälä. Laitapuolustajana pelaava Perälä sai alkuvuonna tililleen kolme Suomen Cup -ottelua ja oli mukana U18-maajoukkueen leirillä helmikuussa. Perälä on ollut eri ikäluokan juniorimaajoukkueissa myös aiemmin.

Sekä Schultzin että Perälän kohdalla TPS:lla on oikeus kutsua pelaajansa kauden aikana takaisin.
 

... ja hyökkäykseen
 

Genc Kovaqi oli Pallo-Iirojen mukana jo viimeisessä harjoitusottelussa Nurmijärvellä. Hyökkääjänä pelaavan Kovaqin kanssa päädyttiin sopimukseen, jossa on kuukauden jälkeen tarkastelujakso. Päävalmentaja Scott Green toivoi NJS-ottelun ennakossa Kovaqin tuovan apua erityisesti maalintekoon.

Tavoitteena on, että kaikki kolme pelaajaa ovat käytettävissä heti lauantaina, kun Pallo-Iirot kohtaa kauden avausottelussa Käpylän Pallon Helsingissä.