Maalinteossa edelleen vaikeuksia

20.4.2019


Pallo-Iirot kohtasi lauantaina Äijänsuolla Atlantis FC:n. Peli oli tasaisempi kahteen edelliseen harjoitusotteluun verrattuna, mutta maalitiliä ei tässäkään pelissä auki saatu ja vierasjoukkue vei voiton luvuin 0-1 (0-1).

Pallo-Iirojen vaikeudet maalinteossa jatkuivat, kun helsinkiläinen Atlantis FC nappasi 0-1 -voiton raumalaisista. Kuukauden sisään on nyt pelattu neljä harjoitusottelua, joista tuloksena on yksi tasapeli, kolme tappiota ja nolla tehtyä maalia.

- Jos EuPa-peliä ei huomioida, niin olemme tehneet kaksi maalia sinä aikana, kun minä olen ollut täällä. Totta kai se huolestuttaa, että emme ole onnistuneet viimeisessä neljässä pelissä tekemään yhtään maalia, päävalmentaja Scott Green huokaa.

Lauantain ottelu Atlantista vastaan alkoi tasaisesti ja pelissä mentiin päästä päähän. Iltapäivän ainoan maalin iski Zanjar Abubakir, kun peliä oli pelattu noin puolituntia.

Pallo-Iirojen pelissä oli paljon huolimattomuusvirheitä, joista vierasjoukkueelle avautui useampikin hyvä tilanne tehdä maali. Paikoissa pallot kuitenkin nousivat yli maalin tai Henri Saarinen onnistui torjumaan. Kerran kilahti tolppa.

- Odotin meidän pystyvän tällä kertaa aiheuttamaan vastustajalle enemmän ongelmia kuin viime pelissä. Ajoittain siinä onnistuimmekin, mutta näytimme myös, että meitä vastaan on aika helppo pelata. Puolustuspelin ja pallonhallinnan kanssa pitää olla huolellisempia, jos haluamme pärjätä kauden aikana.

Pallo-Iiroilla oli omat tilanteensa maalintekoon. Topias Silvennoinen pääsi kertaalleen puolittain läpi ja Juuso Aalto onnistui puskemaan pallon toisella puoliajalla tolppaan.

- Joukkue on näyttänyt, että osaa tehdä maaleja Kolmosessa. Nyt täytyy vain muistaa, että tulemme pelaamaan parempia vastustajia vastaan ja maalin tekemiseen vaaditaan enemmän. Pidän tärkeänä sitä, että jokainen pelaaja saa näyttää taitonsa, ja toivon, että maalintekotaito vielä tällä porukalla löytyy. Jos ei, täytyy miettiä avun hankkimista joukkueen ulkopuolelta, Green päättää.

Pallo-Iirojen viimeinen harjoitusottelu pelataan ensi lauantaina NJS:a vastaan Nurmijärvellä. Kausi alkaa toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna ja kotiavaus on 11.5.