Juho Torkkeli palaa Pallo-Iiroihin

17.4.2019

Juho Torkkeli palaa tuttuun ympäristöön.
Juho Torkkeli palaa tuttuun ympäristöön.

Raumalaisille monen kauden ajalta tuttu Juho Torkkeli ja Pallo-Iirot ovat kirjoittaneet vuoden sopimuksen. Torkkeli palaa pelikentille vuoden tauon jälkeen.

Juho Torkkeli oli osana edustusjoukkuetta kaudella 2017. Miehen taival Pallo-Iiroissa piti jatkua seuraavallakin kaudella, mutta viime keväänä sopimus purettiin.

- Kausi 2017 oli aika raskas. Tuntui, että kroppa tarvitsee pidemmän tauon palautuakseen, Torkkeli avaa.

Vuoden verran taukoa tuli pidettyä, kunnes viime syksynä Torkkeli palasi palloilulajien pariin futsalin muodossa. Nyt salista on kuitenkin aika siirtyä taas tutumpaan peliympäristöön, nurmikentälle.

- Kesällä kun kävin pelejä katsomassa, niin toki mielessä oli, miten hienoa olisi olla mukana pelaamassa. Vielä kun julkaistiin, että Scott Green saapuu valmentamaan, niin se lisäsi halukkuuttani päästä joukkueeseen.

Eikä innostus päävalmentajasta ole tähän päivään mennessä ainakaan vähentynyt.

- Kovaa on menty, mitä toivoinkin. On tuntunut todella hyvältä olla mukana. Greenillä on selkeä auktoriteetti ja odotan innolla, mitä tästä tulee.

Torkkeli nousi osaksi edustusjoukkuetta kaudella 2004, jolloin Pallo-Iirojen edustusjoukkue pelasi vielä Ykköstä. Suomen toiseksi korkeimman sarjatason lisäksi raumalaissyntyinen Torkkeli on kokenut seurassa myös Kakkosen ja Kolmosen.

Nyt kirjoitettu vuoden sopimus tarkoittaa sitä, että Torkkelilla alkaa Pallo-Iiroissa jo kolmastoista kausi.

- En koe olevani liian vanha vetämään vielä yhtä kunnon kautta. Tavoitteenani on päästä parhaaseen mahdolliseen kuntoon ja vakiinnuttaa pelipaikka. Joukkueena tavoite on lähteä jokaiseen peliin voittamaan. Minulla on kova luotto siihen, että ollaan Kakkosessa hyvä joukkue.

Päävalmentaja Scott Green näkee, että kokenut Torkkeli on joukkueeseen hyvä lisäys.

-Torkkelilla on paljon tarjottavaa joukkueelle. Hän on kovasti töitä tekevä pelaaja, jolla on hyvät tekniset taidot. Uskon, että pystymme parantamaan hänen peliään vielä, mutta hänellä on jo hyvät valmiudet olla tärkeä osa joukkuettamme alkavalla kaudella.