"Kyllä mä pettynyt olen jos en kauden jälkeen ole sarjan yksi parhaimmista pelaajista"

16.1.2019

Juuso Aalto
Juuso Aalto

Juuso Aalto jatkaa Pallo-Iiroissa vuoden sopimuksella! 28-vuotias keskikenttäpelaaja iski viime kaudella seitsemän maalia ja alusti ison määrän Pallo-Iirojen maaleista. Rikkonaisen viime kauden jälkeen Aalto uhkuu peli-intoa ja on mukana jo lauantain Suomen Cupin ottelussa KaaPo:a vastaan.

Yksi Pallo-Iirojen nousun kannalta tärkeistä pelaajista viime kaudella oli seuran oma kasvatti Juuso Aalto, joka palasi kauden kynnyksellä pitkältä ammattilaiskierrokseltaan. Aalto on pelannut pääosin urallaan Ykköstä, muun muassa EIF:ssa.

Vaikka harjoituskausi jäi Aallolle lyhyeksi ja kauden aikana vaivasi erilaiset vammat, niin taitava keskikenttäpelaaja oli isossa roolissa viimeistelemässä ja ennen kaikkea alustamassa raumalaisten maaleja.

Aalto pohti muitakin vaihtoehtoja, mutta päätti jäädä kasvattajaseuraansa.

- Tottakai nousu Kakkoseen oli yksi tärkeimmistä syistä. Vaikka viime kausi päättyi nousuun ja mulle tuli tehojakin, niin rehellisesti sanottuna jäi paljon hampaankoloonkin. Oli rikkonainen kausi ja pelasin paljon puolikuntoisena. En päässyt näyttämään parastani, Aalto kuvailee.

- Lisäksi Scott (päävalmentaja Scott Green) teki hyvin selväksi, että haluaa minut joukkueeseen mukaan ja odotaa minulta paljon. Sellaiseen joukkueeseen on mukava mennä, missä on tällaiset lähtökodat.

Pallo-Iirot ei ole vielä lyönyt tavoitteita ensi kaudelle. Ensin joukkue rakentuu valmiiksi ja sitten on aika asettaa rimaa tulevalle kaudelle. Kunnianhimoa on kuitenkin niin Juuso Aallolla kuin valmennuksellakin.

- Mitä olen päävalmentaja kanssa keskustellut, niin en usko, että lähdemme ihan pelkästä säilymisestä pelaamaan. 

- Itseltäni odotan isoa roolia meidän hyökkäyspelaamisessa. Kyllä mä pettynyt olen jos en kauden jälkeen ole yksi sarjan parhaimmista pelaajista, Aalto päättää.

 

Scott Green pitää Aallon jatkamista merkittävänä

Päävalmentaja Green sai yhden tulevan kauden kulmapalasistaan sopimukseen. Aallolle on luvassa iso rooli Iiroissa.

- Tämä on fantastinen sopimus seuralle. Samalla tämä on näyttö siitä, että haluamme menestyä tulevalla kaudella.

- Juuso tuo meille valtavasti lisää variaatioita hyökkäyspäähän. Aalto on luova, energinen ja hänellä on kyky murtaa puolustuksia. Hänen roolinsa tulee olemaan meillä iso ja odotan häneltä johtajuutta niin kentällä kuin sen ulkopuolella. 

Pallo-Iiroilla on runko kasassa, mutta vielä joukkueeseen haetaan laajuutta ja laatua vahvistusten muodossa. 

- Olemme nyt rakentamassa vahvaa selkärankaa joukkueelle kokeneiden ja laadukkaiden pelaajien kuten esimerkiksi Henri Saarinen, Eetu Kaipio, Eetu Setänen, Valtteri Veijanen, Jussi Aalto, Juuso Aalto ja Emeniken muodossa.

- Nämä kokeneet pelaajat johtavat esimerkillään ja odotan heiltä, että he vaativat kentällä laatua ja kovaa työntekoa itseltään sekä muilta pelaajilta, Green päättää.

Pallo-Iiroilla on nyt kasassa 20 sopimusta ensi kaudelle. Lisää tiedotetaan joukkueen rakentuessa.