Pallo-Iirot korkkaa harjoituskauden pelit EuPa:a vastaan

11.1.2019


Raumalaisten valmistautuminen kohti tulevaa Kakkosen kautta saa uuden vaiheen kun ensimmäisessä pelissä kohdataan naapuri Euran Pallo. Nelosessa ensi kaudella pelaava EuPa on myös monen huomenna Iirojen paidassa pelaavan kasvattiseura.

Päävalmentaja Scott Green saa kasaan hyvän joukkueen EuPa:a vastaan ja tarkoituksena on kierrättää pelissä pitkälti yli kahtakymmentä pelaajaa. 

- Tämä on ensimmäinen pelimme lokakuun jälkeen, joten on tärkeää että käytämme peliminuutit viisaasti. Olen tietoinen siitä minkälaista intensiteettiä haen, mutta samanaikaisesti ymmärrän, että pelaajamme eivät vielä pysty ylläpitämään sitä koko 90 minuuttia.

- Suunnitelmana onkin vaihtaa koko miehistö puoliajalla. Kuitenkin kokoonpano ei ole vielä varmistunut sillä harjoituksissa on tullut muutamia kolhuja ja jotkut pelaajat ovat armeijan palveluksessa. Perjantai-illan harjoitusten jälkeen olemme viisaampia asian suhteen, Scott Green avaa.

 

"Minulla on sydämessäni erikoispaikka EuPa:lle"

Scott Green pelasi EuPa:ssa 30 vuotta sitten ja hienon kauden jälkeen miehen ammattilaisura pelaajana lähtikin lentoon. Lauantain kohtaaminen tulee olemaan iso asia englantilaiselle.

- Ensimmäiseksi haluan toivottaa EuPa:n tervetulleeksi stadionillemme. Minulla on aina sydämessäni erikoispaikka seuralle, jossa pelasin 30 vuotta sitten. Toivon myös näkeväni vanhoja joukkuekavereitani ja kavereitani pelissä. Erityismaininta Kari Latvaselle, joka löytyy vastustajan penkin takaa, Green naurahtaa.

 

Green haluaa intensiteetin näkyvän pelissä

Harjoituskausi on vielä aluillaan, mutta tiettyjä asioita Green on halunnut painottaa harjoituskentällä.

- Harjoituskausi on sujunut hyvin toistaiseksi. Pelaajat ovat näyttäneet loistavaa asennetta ja tehneet työn, jota heiltä on vaadittu.

- Haen laatua, intensiteettiä, halua, sitoutumista ja pelin ymmärtämistä. Meillä on hyvä pohja, johon rakentaa kovalla työllä ja sitoutumisella.

Harjoituksiin Scott Green tuo asioita pikkuhiljaa. Tällä hetkellä päävalmentaja on halunnut nostaa intensiteettiä ja ajaa myös pelitapaa pikkuhiljaa sisään.

- Olen tehnyt töitä joukkkueen kanssa, jotta saamme intensiteettiä nostettua seuraavalle tasolle. Olen tuonut toistojen kautta pelitapaamme ja pojat ovat sisäistäneet. Tätä työtä jatkan ja autan pelaajia saamaan lisää tietoa siitä miten me tulemme pelaamaan. 

- Olemme myös tehneet töitä sen eteen miten saamme pallon takaisin, koska tavoitteemme on hallita pelivälinettä. Mitä kautta meidän pitää olla huolellisia pallon kanssa eikä antaa sitä helpolla vastustajalle. 

Peli alkaa klo 13 Alsecco stadionilla, mutta mikäli kenttä ei ole pelikunnossa, niin ottelu siirtyy hallin puolelle klo 16.30 alkavaksi.

 

Pallo-Iirojen alustava kokoonpano peliin (muutokset ovat mahdollisia):

Henri Saarinen mv

Miko Lainio mv

 

Eetu Setänen

Juho Nurmi

Aleksi Toivonen

Mikael Nurmi

Valtteri Veijanen

Matias Majapuro

Aleksi Pihlainen

Juho Torkkeli

Fatoghoma Kourouma 

Jere Niiranen

Teemu Nurmi

Jasper Ahonen

Olli Vuolukka

 

Kalle Kankare

Miika Pertola

Roope Virtanen

Topias Silvennoinen

Eetu Kaipio

Aake Rapala

Konsta Siivonen

Niklas Rantanen

Leevi Ahonen

Eetu Salminen

 

Emenike

Jussi Aalto 

Eetu Snicker

Miska Rantamäki

 

Lämmintä päälle, tervetuloa! Vapaa pääsy.