Netta Sottinen Pallo-Iirojen harrasteohjaajaksi

30.11.2018


Netta Sottinen on aloittanut oppisopimuskoulutuksen Pallo-Iiroissa marraskuun alussa.

 

Miksi olet hakenut oppisopimuskoulutukseen?

  • Minulle ehdotettiin oppisopimusta Pallo-Iiroihin ja löysin mielenkiintoisen koulutuksen, joka sopisi minulle ja sitä ruvettiin työstämään toimistoväen kanssa eteenpäin ja tässä nyt ollaan. Olen ollut vuoden 2016 syksystä Pallo-Iiroissa tuntityöntekijänä, joten oli luonnollista jatkaa töitä täällä.

 

Millainen oppisopimuskoulutuksesi on?

  • Aloitan opiskeluni Tampereen Varalan Urheiluopistossa. Käyn liikunnanohjauksen perustutkinnon, joka on siis toisen asteen tutkinto ja tarkoitus olisi valmistua 2020 joulukuussa liikuntaneuvojaksi. Koulutus antaa valmiudet erilaisiin liikunta-alan työtehtäviin tai mahdollisesti jatko-opintoihin ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Tutkinnon suorittanut ohjaa liikuntaa erilaisille ja eri-ikäisille ryhmille, laatii tarvittaessa fyysistä toimintakykyä ja terveyttä edistäviä henkilökohtaisia liikuntaohjelmia, suunnittelee ja johtaa liikuntaan liittyviä projekteja sekä suunnittelee ja järjestää liikuntatapahtumia. Tulen käymään Varalassa lyhyitä noin viikon mittaisia lähiopetusjaksoja muutaman kerran keväällä ja syksyllä.

 

Miksi juuri Pallo-Iirot?

  • Olen ollut oikeastaan aina jotenkin mukana seuran toiminnassa. Aloitin itse lilliputeissa 4-vuotiaana ja sieltä siirryin mineihin ja nappuloihin, josta loputa ikäkausijoukkueeseen kun sellainen meidän ikäryhmälle perustettiin. Pelasin viimeisen pelaajavuoteni B-tytöissä ja naisten edustusjoukkueessa ja lopetin 17-vuotiaana kun aika ei riittänyt enää pelaamiseen ja valmentamiseen, joten siirryin pelkän valmennuksen pariin. Tämä oli siis aika luonnollinen seuravalinta minulle.

 

Mitä työnkuvaasi kuuluu?

  • Työnkuvani on oikeastaan aika laaja. Vedän perheiden pienimmille perhefutista sunnuntaisin, tämä on lapsen ja vanhemman yhteinen harrastus. Lisäksi maanantaisin harrasteryhmää 2007-2003 -syntyneille tytöille ja pojille, tämä on matalan kynnyksen harrastetoimintaa. Uutena ryhmänä tänä vuonna perustimme Futiseskarin, joka on 2014-syntyneille tytöille ja pojille ikäkausitoimintaan valmistavaa toimintaa.  Lasten lisäksi vedän aikuisten jalkapallokoulua torstai iltaisin, näissä treeneissä saa olla itsekin aika hyvin mukana harjoittelemassa. Toimin myös vastuuvalmentajana F-tyttöjen ikäkausiryhmässä. Lisäksi vedän myös liikuntakerhoja Rauman eri alakouluissa. Toimin myös Iirolandiassa ohjaajana ja kesäisin Nappulaliigassa valmentajana.  Olen myös välillä toimistolla apuna suunnittelemassa ja organisoimassa toimintaa.