Piirin taitokisoissa sinikeltaista väriä

5.11.2018

Kuva Ari Jalonen
Kuva Ari Jalonen
Kuva Ari Jalonen
Kuva Ari Jalonen
Kuva Ari Jalonen
Kuva Ari Jalonen

Länsi-Suomen piirin taitokilpailut kilpailtiin viikonloppuna Turun Impivaarassa. Mukana kisoissa noin 130 pelaajaa.

 
Piirin kilpailuun oli saanut osallistumisoikeuden suorittamalla seuran järjestämissä taitokilpailuissa kulta- tai hopeamerkkisuoritukseen oikeuttavan ajan. Seuran kisat toimivat näin ollen karsintoina piirin kisoihin.

Sarjojen voittajat ja kultamerkin suorittaneet E10, E11, D12, D13, C14, C15 (tytöt ja pojat) lunastivat osallistumisoikeuden valtakunnallisiin kilpailuihin Imatralle 1.12.2018.

Pallo-Iiroista paikan valtakunnallisiin taitokisoihin onnistui saavuttamaan Nea Mäkipere T15 sarjasta. 

P12 sarjassa hopeamerkin nappasivat Eeli Tarvainen ja Oliver Repo.

P10 sarjassa hopeamerkin ansaitsi Alex Elonen.

T10 sarjassa Venha Hurme ansaitsi hopeamerkin ja Bertta Koivu pronssisen merkin. 

P9 sarjassa hopeamerkille ylsi Ilmari Sippola ja pronssimerkille Alex Valtonen. 

P8 sarjassa Eemil Sulonen kultamerkki ja Onni Sarin hopeamerkki. 

T8 sarjassa kultamerkin ansaitsi useampi Iirojen tyttö Veera Hurme, Olivia Kuusela, Fanni Siivonen ja Hulda Koivu. Alisa Pelto-Huikko ylsi samassa sarjassa hopeamerkille.