Värikkäiden tapahtumien jälkeen tasapeli ja mitalit kaulassa kohti Kakkosta

13.10.2018



Pallo-Iirot päätti kautensa vuoden 2018 Kolmosessa tasapeliin vajaan 300:n hengen edessä. Pelin jälkeen pelaajien sekä taustojen kaulojen ympärille pujotettiin mitalit.

Pallo-Iirojen kokoonpanossa nähtiin pieniä muutoksia sillä Juuso Aalto ja Eetu Setänen palasivat kokoonpanoon. Muuten Pallo-Iirot jatkoi samalla kokoonpanolla mitä 2-5 voittoon päättyneessä FC Boda ottelussa.

SC Wolves lähti otteluun isoin panoksin sillä joukkue tarvitsi viimeiseltä kierrokselta enemmän pisteitä mitä putoamisviivan yläpuolella oleva ÅIFK. Muussa tapauksessa sarjanousijan kohtaloksi olisi seurannut sarjasta putoaminen. Iiroille suurin asia oli hyvästellä kuluvan kauden osalta kotiyleisö mahdollisimman ryhdikkäästi.

Pallo-Iirot sai ensimmäisen hyvän tilanteensa kun Juuso Aaltoa rikottiin boksin edessä. Mies itse asettautui pallon taakse. Veto otti kimmokkeen muurista eikä ollut kaukana etteikö Eetu Snicker olisi päässyt jatkamaan sisään. Tilanteesta syntyi kulma, jonka jatkotilanteessa Juuso Aalto pääsi koittamaan lobbya, mutta maalivahti oli hereillä.

Heti perään Wolves koitti puolesta kenttää nostaa yli Iirot-vahti Henri Saarisen, mutta yritys päätyi maalin katolle.

Kotijoukkue sai hyvän maalipaikan kun kulmasta Miika Pertola pääsi puskemaan, mutta pusku suuntautui liian keskelle. Toisessa päässä Wolves loi painetta ja valkopaitojen hyökkääjä pääsi koittamaan boksin sisältä. Yritys päätyi kotijoukkueen sivuverkkoon.

Kotijoukkue pelasi vapautuneesti saaden rakennettua peliä ensimmäisen 20 minuutin aikana. Wolves vetäytyi pallon taakse, mutta iski nopeasti riistojen jälkeen vastaan. 

Wolvesin hyökkääjä Roni Lehmuskoski oli lähimpänä maalintekoa vierailijolta parinkymmenen minuutin pelaamisen jälkeen. Vahva pelaaja suojasi palloa boksissa harhauttaen muutamaan otteeseen. Henri Saarinen venyi kuitenkin jalkatorjuntaan. 

Kotijoukkueen seuraava erikoistilanne avautui kun Juuso Snickeria rikottiin boksin sivussa. Aallot asettautuivat pallon taakse ja nuorempi Aalto nikkasi pallon sivuun. Jussi Aallon vapaapotkun Markus Oksman torjui varmasti.

Kotijoukkue huudatti yleisöä 31 minuutin kohdalla kun vahvasti pitkään palloon tikannut Juuso Snicker sai jalkansa väliin kahden Wolvesin puolustajan välistä, 1-0. 

Hetken kuluttua Roope Virtanen lähti nopeaan nousuun laidalta, jonka pallossa ollut Jussi Aalto näki. Virtanen harhautteli boksissa ja taiteili itsensä hyvään vetopaikkaan, mutta Oksman venyi loistavasti palloon.

Pallo-Iirot siirtyi 2-0 johtoon kun Jussi Aallon vapaapotkun irtopalloon ehti ensimmäiseksi Aake Rapala. Erikoistilanne rakentui kun Juuso Aaltoa rikotiin reilussa 20 metrissä.

Vierailijoiden peli perustui pitkälti pitkien pallojen viljelemiseen, mutta näissä Iirojen puolustus ja maalivahti Saarinen oli hyvin kartalla.

Kotijoukkue oli lähellä lisätä johtoaan kun Juuso Snicker pelattiin vapaaksi boksiin. Maalivahti Oksman venytti kuitenkin loistavasti pallon eteen. 

Pallo-Iirot tuhlaili ja löysäili

Pallo-Iirojen valmennusjohto vaihtoi toiselle puoliajalle kentälle Emeniken, Mikael Lahtivuoren sekä Joonas Manzon. Tilaa tekivät Snickerin veljekset ja Roope Virtanen.

SC Wolves juhli jo kavennusmaalia reilun 5 minuutin pelaamisen jälkeen, mutta takatolpalle vapaaksi jäänyt hyökkääjä oli vieraiden harmiksi paitsiossa.

Lähellä oli myös kotijoukkueen lisämaali kun Emenike harhautti boksissa ja näki Rapalan vapaana. Pusku osui ylärimaan ja kimposi yli maalin.

Wolvesin näkyvin pelaaja Roni Lehmuskoski iski 55 minuutin kohdalla kavennuksen kun kulmasta pallo jäi elämään Iirojen maalin eteen. Maali toi lisää uskoa vieraiden putoamiskamppailuun. 

Kotijoukkue oli jo sammuttaa Wolvesin toivonkipinän kun Juuso Aalto pelasi Mikael Lahtivuoren läpi. Lahtivuori laittoi pallon maaliin, mutta nopeajalkainen laituri oli inan paitsiossa. 

Pallo-Iirojen paine jatkui ja hienon kuvion jälkeen Joonas Manzo pääsi vetämään Juuso Aallon syötöstä. Kierteinen veto osui ylärimaan.

Iirojen paukutellessa rimoja Wolves sai oman elintärkeän tasoituspaikkansa vapaapotkusta boksin reunasta. Kierteisen vaparin Henri Saarinen torjui kulmaksi.

Lopulta Wolves tuli tasoihin. Valkopaidat saivat painetta Iirojen boksiin ja lopulta Patri Filatoff löytyi vapaana takatolpalta. Tällä kertaa pallo löysi tiensä maaliin, 2-2. Kotijoukkueen pelaaminen omassa päässä oli löysää. 

Wolves sai maalista virtaa. Muutaman minuutin päästä Milliam Ahanen leikkasi laidalta sisään boksiin ja viimeisteli tarkasti ohi Saarisen. 2-3 lukemat 67 minuutin kohdalla. Maali nosti hetkellisesti huomattavasti Wolvesin osakkeita putoamiskamppailussa.

Kauaa ei Wolvesin johto kestänyt. Kahden minuutin kuluttua Emeniken antamasta kulmasta Juuso Aalto pukkasi 3-3 tasoituksen. Miehen omien sanojen mukaan MaPS-ottelun puskumaali oli uran ensimmäinen, joten tässä nähtiin toinen.

Ottelun loppupuoliskolla Pallo-Iirot piti palloa ja loi painetta Wolvesin puolustusalueelle. Wolvesin Janne Forsman pääsi kuitenkin koittamaan boksin takaa. Kierteinen veto kaarsi kohti takanurkkaa, mutta jostain maalivahti Saarisen käsi ehti pallon eteen.

Kumpikaan joukkue ei päässyt enää kovinkaan vaarallisille paikoille ja lopputulokseksi kirjattiin 3-3. Pallo-Iirot ei kuluvalla kaudella kotikentällään suostunut häviämään.

Wolvesille jäi jännitettävää sillä heti ottelun päätyttyä alkoi FC Ålandin ja ÅIFK:n välinen peli.

Yleisömäärä tänään 285. Pallo-Iirot kiittää kotiyleisöä koko kaudesta!