Aada Nurmi ja Viivi Ollonqvist U16-tyttöjen maajoukkueeseen

26.9.2018

Aada Nurmi (vas.) ja Viivi Ollonqvist mukaan maajoukkueleirille.
Aada Nurmi (vas.) ja Viivi Ollonqvist mukaan maajoukkueleirille.

Pallo-Iirojen B-tytöissä pelaavat Aada Nurmi ja Viivi Ollonqvist on valittu mukaan U16-tyttöjen ensimmäiselle maajoukkueleirille.

Aada Nurmi ja Viivi Ollonqvist olivat molemmat mukana kesäkuun Helmari-turnauksessa, jossa Aada valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi. U16-tyttöjen päävalmentaja Arttu Pitkäkangas kertookin Palloliiton sivuilla Helmaripäivien ja -turnauksen vaikuttaneen pitkälti valintoihin.

Aada sai ensikosketuksensa kansainvälisiin peleihin syyskuun puolivälissä, kun hänet valittiin osaksi vuotta vanhempien, U17-tyttöjen, maajoukkuetta.

- U17-maajoukkueen pelit menivät ihan hyvin, toki parannettavaakin jäi. Kiva päästä nyt pelaamaan ja treenaamaan oman ikäluokan parhaimmiston kanssa. Toivottavasti saadaan peleistä hyvät tulokset, Aada toteaa.

Tyttöjen valmentaja Markus Nurmi kuvaili ennen Helmari-turnausta Aadan olevan pelaaja ”hyvällä ja voittavalla asenteella”. Viivin ehdottomaksi vahvuudeksi hän nimesi taidon laukoa kipakasti kummallakin jalalla.

 

U16-tyttöjen maajoukkue kohtaa Ruotsin kahdesti. Ottelut pelataan Eerikkilässä lokakuun 9. ja 11. päivä.

Katso koko nimetty joukkue täältä: https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/u16-tytot-nimetty-ensimmaiselle-maajoukkueleirille