Kovakuntoiset vastakkain

24.8.2018


Pallo-Iirot saa vastaansa sunnuntaina Peimari Unitedin. Kakkosesta viime kauden päätteeksi tippunut Sauvon ylpeys on tällä hetkellä sarjassa kuudennella sijalla. Joukkueen edesottamuksia on leimannut kaksijakoisuus. Kotikentällä Peimari on ollut voittamaton, mutta vieraskentältä on saaliina vasta kaksi voittoa.

Koti- ja vierassaldon lisäksi huomattavaa Peimarin otteissa on ollut maalien määrä. Peimari on tehnyt sarjassa toiseksi eniten maaleja, peräti 43 kappaletta. Sarjakärki Pallo-Iirot on puolestaan tehnyt 41 maalia, mutta päästänyt taas 16 maalia. Sauvolaiset taas ovat päästäneet 31 maalia.

Peimarin ehdoton ykköspelaaja on ollut laituri Bruno Rodrigues Braz, joka johtaa Länsi-Suomen piirin Kolmosen maalitilastoa. Vahva ja nopea laituri on tehnyt 17:ssa ottelussa 15 maalia. Kevätkierroksella Peimarin kotikentällä Pallo-Iirot tasasi pisteet 1-1 lukemin ja myös silloin Braz osui maalipuiden väliin. Peimari luottaakin portugalilaiseen osaamiseen sillä Brazin lisäksi valmennusjohto ja puolustuspään runko koostuu jalkapallomaan osaajista.

Viimeisen viiden ottelun aikana Peimari on voittanut neljä, kärsien ainoan tappionsa PIF:n vieraana. Joukkue on siis hyvässä iskussa ja nousukunnossa.

Pallo-Iirot taas otti kärkipaikan kannalta tärkeän voiton viime kierroksella FC Ålandin vieraana. Kotijoukkue painoi peliä pääosin Pallo-Iirojen alueelle, mutta raumalaiset puolustivat maalivahti Henri Saarisen johdolla erittäin tiiviisti. Hyökkäyspään tehokkuus käänsi pelin ja kaikki pisteet Pallo-Iiroille.

Iirojen maalit ovat taas jakautuneet huomattavasti laajemmalle rintamalle. Emenike johtaa sisäistä maalipörssiä 8:lla maalilla. Aallot Juuso ja Jussi sekä kapteeni Eetu Kaipio ovat taas tehneet 5 maalia miehiin. Neljään maaliin ovat yltäneet Miika Pertola, Joonas Manzo ja Mikael Lahtivuori.

 

Juho Nurmi on tehnyt väkevän paluun kentille

FC Interin A-junioreista viime kauden päätteeksi Pallo-Iiroihin siirtynyt toppari Juho Nurmen debyyttiä keltapaidoissa odotettiin pitkälle kevätkierrokseen. Juuri Peimari-ottelussa Nurmi pelasi ensimmäiset minuuttinsa. FC Inter liigaringissäkin käynyt Nurmi on kuntoutunut hyvin vammastaan, joka piti miehen sivussa ison osan viime kaudesta.

Nyt Nurmi on päässyt hyvään vireeseen ja ollut raumalaisten puolustuksen johtohahmoja.

- Peimari on erittäin kurinalaisesti ja kompaktisti puolustava joukkue. Varmasti iskevät vastaan vaarallisilla vastahyökkäyksillään ja heidän nopeat hyökkäyspään pelaajat tuottavat harmia meidän puolustukselle, jos emme ole valppaina, Nurmi kertoo.

- Oma pelaaminen on parantunut huomattavasti kauden alusta. Joukkueen pelityyli on pitkälti sellaista jalkapalloa, jota haluan pelata ja se on tavallaan helpottanut sisääntuloani joukkueeseen.

Tällä hetkellä vahva ja hyvin peliä avaava puolustaja suorittaa varusmiespalvelusta. Pallo-Iiroissa mies on viihtynyt hyvin.

- Meillä on hyvä jengi kasassa! Varmasti viime peli saarella antaa hyvän lisäbuustin tekemiseen loppukautta ajatellen. Mutta pelissä on kuitenkin vieläkin parantamisen varaa, joten missään nimessä ei pidä tuudittautua liialliseen hyvänolontunteeseen, Nurmi päättää.

 

Pallo-Iiroilla kaksi peliä neljän päivän sisään, odotettavissa kierrätystä

Sunnuntain Peimari-ottelun jälkeen Pallo-Iirot matkustaa heti keskiviikkona PIF:n vieraaksi Paraisille. Edessä on siis kaksi kovaa ottelua, joten odotettavissa on rotaatiota kokoonpanossa.

Pallo-Iiroilta on varmasti poissa sunnuntaina puolustaja Aleksi Pihlainen. Åland-ottelussa loukanneet Emenike, Eetu Kaipio ja Jere Niiranen ovat todennäköisesti käytettävissä. Juuso Aallon tilannetta katsotaan päiväkohtaisesti. Viime otteluista sivussa olleen puolustaja Valtteri Veijasen pelaaminen on epätodennäköistä.

Ottelu alkaa klo 18.30, tervetuloa paikan päälle!