Ahvenanmaalla isot panokset

17.8.2018


FC Åland ja Pallo-Iirot kohtaavat lauantaina ja ottelussa on isot panokset. Kotijoukkueella on nousutaistelun kannalta tärkeä peli, sillä häviöllä ero Pallo-Iiroihin kasvaisi jo 9 pisteeseen. Toisaalta voitolla ero kaventuisi 3 pisteeseen, mikä taas jättäisi kaiken auki.

FC Ålandin syyskierros on lähtenyt hieman takkuillen liikkeelle. Saldona on kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi häviötä. Kotikentällä joukkue on ollut kuitenkin voittamaton, mutta TPK ja Wilpas ovat onnistuneet hakemaan tasapelin saarelta.

Yksi FC Ålandin kotivireen syistä on farmisopimus Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin kanssa. Etenkin kotiotteluihin Åland on saanut kovan vahvistuksen. Hyökkääjä Julio Fernandes on tehnyt 5:ssa ottelussa peräti 11 maalia. Nopea ja taitava Fernandes on pelaaja, jonka kanssa Pallo-Iirojen on syytä olla tarkkana.

Joukkueesta löytyy myös laajuutta sillä ahne maalinsylkijä Rezgar Amani on tehnyt 9 maalia. Vielä viime kaudella Veikkausliigaa pelannut Tommy Wirtanen on myös iso vahvistus puolustuslinjaan.

Pallo-Iirot taas on saanut pelinsä hyvin uomiin. Viime kierroksella hyvävireinen ÅIFK kaatui Alsecco stadionilla 6-0 lukemin. Kevätkierroksella FC Åland oli täysin aseeton Alsecco stadionilla ja Iirot marssi 3-0 voittoon Mikael Lahtivuoren kahdella ja Mikael Nurmen yhdellä maalilla.

Pallo-Iirojen edellinen peli ÅIFK:ta vastaan oli tärkeä, sillä moni pelaajista sai onnistumisia. Etenkin hyökkääjä Joonas Manzon pitkä maaliton putki katkesi edellisellä kierroksella mistä seurasi kaksi osumaa kotipelissä. Myös Mikael Lahtivuori onnistui maalinteossa mikä varmasti nosti itseluottamusta.

 

"En puhuisi pakkovoitosta tässä vaiheessa kautta"

Vaikka 9 pistettä olisi vaikea kurottava kun pelejä on 8 jäljellä, niin Pallo-Iirojen kapteeni Eetu Kaipio kokeneena pelaajana ei puhuisi mistään pakkovoitosta kotijoukkueen kohdalla.

- Ei tässä varmaan ketään vielä mieti mitään pakkovoittoja. Ehkä tilanne voi vaikuttaa vastustajan henkiseen puoleen ja voivat asiaa miettiä, mutta ei varmasti vaikuta heidän pelitapaansa. Ovat valinneet oman pelitapansa ja uskovat, että se on paras ja todennäköisin tapa saavuttaa voitto, Kaipio pohtii.

- Me kyllä tiedämme miten FC Åland pelaa ja siellä toistuu tiettyjä asioita. Varmasti myös omassa pelaamisessamme otamme näitä asioita huomioon ja pyrimme mahdollisemman tehokkaasti hyökkäämään näitä asioita vastaan.

- Yksilötasolla toki meidän pitää myös tiedostaa, että vastustajalla on muun muassa maalipörssissä korkealla oleva hyökkääjä, mutta ei se meidän pelaamista muuta. Tiedetään, että sieltä on tulossa kova joukkue vastaan. Kovempi kotona mitä on ollut vieraissa.

Lauantaina Ahvenanmaalla kohtaavat siis sarjakärki- ja -kakkonen. Pisteiden valossa, mutta myös pelillisesti on iso ottelu edessä. Mitä kokenut Kaipio sanoisi joukkueen nuoremmille pelaajille lauantain pelistä?

- Jokainen ottelu tässä sarjassa on tärkeä. Oli se kärkiottelu FC Ålandia vastaan tai esimerkiksi viime viikon ottelu ÅIFK:ta vastaan. Mielestäni kannattaa lähteä ihan samalla tavalla jokaiseen otteluun. Samat pisteet jaossa, Kaipio päättää.

 

Jussi Aalto ja Nico Rinne palaavat kokoonpanoon

Pelikieltonsa ÅIFK-ottelussa kärsineet Jussi Aalto ja Nico Rinne nollasivat korttitilinsä ja palaavat kokoonpanoon. Varmasti riveistä on poissa vain puolustaja Aleksi Pihlainen.

Ottelusta tulossa täysipainoinen liveseuranta klo 18 alkaen täältä.

Tervetuloa mukaan!