Hyvänolon tunne hiipi puseroon, muttei paidan alle - kevätkausi päättyi voitokkaasti sarjakärjessä

29.6.2018



Pallo-Iirot selvitti kunnialla kevätkierroksen päätösottelunsa Paraisilla ja lähti lomille kolme pistettä takataskussaan. Ison voimavaran Pallo-Iirojen hyökkäyspelaamiseen tuonut Emenike viimeisteli tänään kaksi ja Miika Pertola raumalaisten kolmannen maalin. Kaikki maalit syntyivät ensimmäisellä puoliajalla.

Pallo-Iirojen kaikki kolme maalia olivat tekemällä tehtyjä ja melko kauniita sellaisia. Ensin Joonas Manzo antoi oivan läpisyötön nigerialaisille ja mies nosti nätisti vieraat 0-1 johtoon kun kymmenen minuuttia oli pelattu.

Toinen maali oli komea. Hienosti yhteen pelatun kuvion jälkeen oivaan kevätvireeseen päässyt Jussi Aalto vapautti hienolla syötöllä Emeniken ja mies pääsi siirtämään pallon tyhjiin.

Kolmannessa maalissa Pallo-Iirot pelasi hitaan hyökkäyksen ja Jussi Aalto käänsi puolta löytäen maalin edestä Miika Pertolan, joka sai aivan vapaasti siirtää pallon Wolvesin maaliin.

Pallo-Iirot ei päässyt ensimmäisellä puoliajalla aivan omaan potentiaaliinsa. Joukkue piti palloa ja dominoi peliä, mutta aivan suunnitelmien mukaan pelaaminen ei edennyt. Kun toisella puoliajalla Pallo-Iirot pääsi hyökkäämään myötätuuleen, niin monelle iski varmasti taukofiilikset ja pieni hyvän olon tunne puseroon.

- Jotenkin oli vähän sellainen taukofiilis joukkueella. Ihan parhaimmillaan ei oltu. Kun vielä saatiin aika helpolla nuo kolme maalia, niin olisi puoliajalla pitänyt tiukemmin valmennuksen herätellä joukkuetta. Mitään hätää pelissä ei kuitenkaan ollut, vaikka Wolves toisella puoliajalla pelasikin paremmin, päävalmentaja Akusti Salonen linjasi.

- Toisesta puoliajasta tulikin sitten tosi vaikea, vaikka meillä oli myötätuuli. Vastustaja nosti pelaamistaan ja halusi pelata vielä, vaikka olikin kolme maalia takeissa. Tekivät meille ottelun loppuun asti vaikeaksi, siitä heille kunnia.

 

Vain voitot lasketaan

Kevätkausi päättyi Pallo-Iirojen osalta neljän ottelun voittoputkeen ja sarjan kärkipaikkaan. Eroa kakkoseen Wilppaaseen on nyt neljä pistettä, mutta kolmantena oleva FC Åland on viiden pisteen päässä ja kaksi ottelua vähemmän pelanneena. Ahvenanmaalaiset pelaavat huomenna ÅIFK:n vieraana ennen taukoa.

Päävalmentaja Akusti Salonen on kuitenkin tyytyväinen siihen, että voitto otettiin tauolle voidaan siirtyä siinä mielessä hyvin mielin. Pelissä toki on vielä kehitettävää. Tauon jälkeen myös sairastuvalla olleet avainpelaajat ovat palaamassa.

- Tärkeintä on nyt se, että huonollakin pelillä tulee voitto. Tänään pelattiin heikommin mihin pystymme, mutta otimme kuitenkin kaikki pisteet kotiin. Määrättyä kurinalaisuutta ja laadukasta pelaamista tarvitsemme lisää ja se jäi hieman tänään uupumaan, mutta toki peli oli tänään ihan kontrollissa. Ihan hyvissä asetelmista tästä lähdetään kohti syyskautta, Akusti Salonen päättää.

Pallo-Iirot kiittää kuluneesta kevätkaudesta kaikkia kannattajiaan! Yleisökeskiarvo nyt puolen välin krouvissa on 412 ja syyskausi avataan kotikentällä 27.7. perjantaina paikallisvastustaja ToVe:a vastaan Pitsiyönspesiaalilla.

Ottelutapahtumasta tiedotetaan lisää lähempänä. Sarja jatkuun 19.7. SoVo:n vieraana.