Kovakuntoinen PIF haastamaan siipirikkoista kotijoukkuetta

18.5.2018


Sarjakärki Pallo-Iirot saa vastaansa kovakuntoisen PIF:n Paraisilta, joka majailee sarjataulukossa neljännellä sijalla. Viime kaudella surkeasti kevät kauden pelannut PIF oli jopa putoamiskurimuksessa, mutta pelasi vahvan loppukauden. Joukkue näyttääkin jatkavan siitä.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat kahdesti ja molemmista Pallo-Iirot poistui voittajana yhteismaalein 7-1. Syyskaudella PIF kuitenkin sai pelinsä käyntiin ja oli yksi sarjan vahvimmista joukkueista.

Kuluvan kauden punapaitainen perinneseura on aloittanut myös vahvasti sillä kuudesta ottelusta joukkue on voittanut neljä, pelannut kerran tasan ja hävinnyt vain kertaalleen FC Ålandille.

Huomattavaa on, että PIF haki vierasvoiton TPK:sta ja viime kierroksella piti siihen asti voittamattomana edenneen Wilppaan nollilla ja vailla mahdollisuutta voittoon.

Pallo-Iirojen saldo on taas hieman vielä PIF:ia komeampi sillä toistaiseksi Iiroja ei ole kukaan onnistunut voittamaan. Kuitenkin tuloksien takana on monta tasaista ottelua ja raumalaiset ovat pystyneet jopa viime minuuteilla kääntämään otteluita itselleen. Viime kierroksella Peimari UTD antoi varoituksen tuloskuntonsa paranemisesta ja pakotti Iirot tasapeliin. Tosin ottelun lopussa Pallo-Iirot haki ahnaasti voittomaalia ja tolpassa käynyt veto olisi voinut mennä maaliinkin asti.

 

Henkisesti uuden tilanteen edessä

Pallo-Iirot pelasi Sauvossa tähän asti heikoimman ottelunsa, mutta toki myös vastustajalle on annettava tunnustus. Suoraviivaisesti ja paljon töitä tehnyt Peimari toisaalta pakotti Pallo-Iirot virheisiin.

Lauantaina vastustaja ei myöskään tule heikentymään sillä PIF on hyvässä iskussa ja janoaa varmasti ensimmäistä voittoaan Pallo-Iiroista viimeisen kahden kauden ajalta.

Iirot taas lähtee otteluun uudessa tilanteessa sillä jo valmiiksi sairastuvalla olevien Emeniken ja Aleksi Toivosen lisäksi Peimari-ottelussa loukanneet Mikael Lahtivuori ja Juuso Aalto eivät pelaa lauantaina. Miesten poissaolojen pituus tarkentuu lähiaikoina.

Pallo-Iiroille näiden miesten poissaolo tarkoittaa valtaosan tehtyjen maalien ja alustettujen tilanteiden puuttumista, mutta samalla avaa muille sankareille mahdollisuuden näyttää osaamistaan. Muun muassa Roope Virtanen on nyt kentälle päästyään tuonut nopeudellaan paljon positiivisia asioita.

Kapteenistoon kuuluva toppari Valtteri Veijanen myöntää tilanteen, mutta näkee siinä myös mahdollisuuksia.

- Tottakai nämä pelaajat ovat isoja menetyksiä. Olisivat kenelle tahansa. Kuitenkin meillä on loukkaantumisista nyt palaavia pelaajia kuten Jussi Aalto, Miika Pertola ja Aake Rapala, jotka janoavat peliaikaa. Meillä on laadukas penkki myös tähän sarjaan, niin taso ei pitäisi hirveästi notkahtaa.

- Emme ole asiaa joukkueen sisällä hirveästi käsitelleet. Erittäin luottavainen olo siihen, että saadaan hyvä kokoonpano jalkeille lauantaina, Veijanen lisää.

Kuluneeseen kauteen Veijanen on tyytyväinen.

- Olemme sarjakärjessä ja kuudesta ottelusta voittaneet viisi. Se on erinomainen suoritus. Toki siellä joukossa on vaikeitakin otteluita, mutta ollaan käännetty niitä voitoiksi ja myös piste Peimarilta maistuu vielä. Se oli hyvä jengi ja tulee ottamaan sarjassa vielä monelta pisteitä, Veijanen päättää.

Ottelutapahtumassa palvelevat teitä: lapsiparkki, Filippon pizzat, jäätelöauto, terassi ja oma kioskimme.

Lauantaina luvassa suppeampi tulosseuranta täältä.

Tervetuloa!